Rio de Janeiro & Ilha Grande, Brasilia

Vihdoin selvittiin sinne Brasiliaan asti, uusien, kalliiden lentolippujemme kanssa. Lennon laskeutuessa kello oli puoli viisi aamulla ja sohvasurffaushostimme Rolf lupasi olla avaamassa ovensa kun päästään perille. Otettiin uber Rolfin luo ja opiskeltiin kuskin kanssa muutama sana portugalia, tai lähinnä sitä lausumista, joka on kyllä ihan hepreaa. Löydettiin Rolfin talon portille ja yritettiin saada häneen yhteys. Vihdoin hän tuli avaamaan ja esitteli meille oleellisimmat seikat siinä hetkessä aamuviideltä. Päästiinkin heti nukkumaan, ei taas lentokoneessa saanut silmäystäkään unta. Aamulla herätessäni katsoin kelloa: yhdeksän. Voi vielä nukkua. Puolen tunnin päästä katsoin uudestaan ja muistin siinä vaiheessa, että Brasilian ja Perun välinen aikaero on kaksi tuntia, eli kello olikin jo melkein puolipäivä. Kuultiin yläkerrasta kuinka ainakin viisi ihmistä palpatti kovaan ääneen portugalia, joka omaan korvaan kuulosti välillä ihan venäjältä. Mitä en osannut odottaa ollenkaan. Ei tunnettu ihmisiä, tiedettiin vain, että Rolf majoittaa samana viikonloppuna paljon kavereitansa ympäri Brasiliaa Riossa järjestettävien häiden takia. Uskaltauduttiin rähjäisinä mennä tutustumaan porukkaan ja todettiin, että Rolf itse ei ollut edes kotona.

Joka tapauksessa, tosi kivoja tyyppejä kaikki. Rolf ja pari muuta tuli hetken päästä kotiin aamupalatarvikkeiden kanssa ja syötiin yhdessä ja juteltiin kaikkea mahdollista ja opittiin paljon Brasiliasta ja sen osavaltioista, historiasta, politiikasta ja slangeista yms, koska kaikki oli eri puolilta.

Suoraan sanottuna en pahemmin muista minä päivänä tehtiin mitäkin, siitä on kuitenkin jo pari viikkoa aikaa kun sinne ylipäätään saavuttiin. Lauantaina eli saapumispäivänä katsottiin lätkää kun porukka laittautui hienoksi häitä varten. Naurettiinkin kun me tytöt siellä vain katsotaan intensiivisesti lätkää kun miehet meikkaa ja laittaa hiuksiaan. Meillä olikin sitten talo itsellemme seuraavaan iltapäivään saakka ja nautittiin rauhasta, oltiin viidakossa apinoiden, koirien ja kissojen kanssa. Apinat tuli välillä sisällekin, koska talossa ei ollut ikkunoita. Lähdettiin tsekkaamaan alueita, mitä meille suositeltiin, mutta oltiin vielä matkustusyön jälkeen sen verran väsyneitä, ettei pitkään jaksettu olla joten paineltiin aika pian nukkumaan.

Sunnuntaina taidettiin lähteä Rion ranta-alueelle, Copacabanaan ja Ipanemaan. Sää oli pilvinen ja vähän viileä joten vain käveltiin rantaviivaa pitkin ja nautittiin meren pauhauksesta ja tuoksusta. Samana iltana lähdettiin Rolfin ja hänen tyttöystävän kanssa kuuntelemaan yazzia katutapahtumaan, joita kuulemma järjestetään joka ilta Riossaa. Kuinka mahtava paikka! Arki-iltoinakin hirveästi ihmisiä kokoontuu milloin mihinkin ja mitäkin varten ja aina pidetään hauskaa. Näiden motto olikin ”every day is worth celebrating”.

Maanantaina satoi kaatamalla ja istuttiin aamupalapöydässä miettimässä, mitä sitä voisi tänään tehdä. Löydettiin keskustaan pienistä bussiongelmista huolimatta ja etsittiin lounasta ja kahvia. Kierreltiin kaatosateessa keskustan alueella. Rolf laittoi viestiä, halutaanko lähteä sambatapahtumaan tänä iltana ja vastaus oli tottakai! Mentiin kotiin, syötiin nuudelia ja lähdettiin yhden toisen kaverin kanssa tapaamaan Rolfia sambapaikalle. Taas aivan huippumeno tänäkin iltana, kadut täpötäynnä ihmisiä ja joka korttelin kulmassa uusi pieni bändi soittamassa.

Rion olympialaisia varten tehty maailman suurin katumaalaus. Nämä jokaista maanosaa edustavat kasvot ovat todellisuudessa vierekkäin.

Tiistaiaamuna oli vihdoin kirkasta ja suunnattiin Kristus-patsaalle, onhan sinne nyt mentävä kerta Riossa on! Patsas itsessään ei ole muuta kuin, no, patsas. Mutta näkymät sieltä olivat upeat!! Takaisin tullessa Rolf olikin vielä kotona ja sanoi ottaneensa vapaapäivän, jotta voi näyttää meille ja yhdelle kaverilleen ympäriinsä. Oli nätti, lämmin aurinkoinen päivä ja mentiin ensiksi pienelle syrjäiselle söpölle aukiolle, mihin kukaan ei kuulemma ikinä löydä, mutta joka olisi täydellinen paikka muutamille kahviloille ja ravintoloille. Sieltä mentiin perinteiselle brasilialaiselle lounaalle. Sitten satamaan ja lautalla Neteroihin, kaupunginosaan, jossa Rolf on syntynyt ja kasvanut. Käveltiin rantaviivaa ympäriinsä ja juteltiin taas kaikesta mahdollisesta. Haettiin hänen äitinsä luota auto ja ajettiin ylös vuorelle, josta olikin sitten sellaiset näköalat, ettei mitään rajaa. Täydellinen päivä jo takana ja sitten porukalla istutaan katsomassa auringonlaskua Rion ylle. Meri ja vuoret ja taivas ja seura oli vaan jotain niin parasta.

Päätettiin Klaaran kanssa kokata illallinen, kun Rolf oli tarjonnut meille aamupaloja ja lounaita. Haluttiin myös tehdä lettuja jälkkäriksi. Mentiin kotiin ja laitettiin ruoka. Letut epäonnistui mulla ensimmäistä kertaa ikinä, joka järkytti meikäläisen epätoivon partaalle. Suunnitelma oli taas lähteä katutapahtumaan, mutta jäätiinkin kotiin illaksi. Seuraavan päivän etappi oli suunnata Ilha Grande nimiselle saarelle. Alettiin siis katsomaan busseja ja hostelleja sinne.

 

Aamulla otettiin uber bussiasemalle ja viisi minuuttia ennen bussin lähtöä päästiin lippujonoon, vähän viime minuuteille jäi, hups. Saatiin liput ostettua puhuen portugalia espanjaa ja englantia ja juostiin suoraan kyytiin. Eihän tällä asemalla ollutkaan kun noin 87 laituria... Ensiksi kolmen tunnin bussimatka Angra dos Reisiin, josta lautalla tunti saarelle Abrau nimiseen kylään. Täytyy sanoa, että tämä saari oli ihan paratiisi. Siellä ei ollut autoja eikä pankkeja tms. Ei paljoa ihmisiä, vain veneitä ja ravintoloita ja rantoja ja sademetsää. Täydellistä. Ensimmäisenä iltana istuttiin meren rannassa nauttimassa pão de quiejo (juustoleipäpalloja, brasilialainen täydellisyys). Täydellinen, rauhallinen, pimeä ilta. Seuraavana päivänä lähdettiin vaeltamaan sademetsän läpi ylämäkeä vesiputouksille. Oli kaiken hikoilun arvoista, nähdä ihana vesiputous keskellä tätä viidakkoa. Vesi oli kylmää, mutta mentiin silti uimaan. Vesiputouksilta ei ollut enää kovin pitkä matka eräälle rannalle. Käveltiin sinne seuranamme apinat. Tämä ranta oli tosi pieni, mutta ihan pehmeää, valkoista hiekkaa ja täydellisen kirkasta, turkoosia vettä. Oletettiin, että meri olisi ollut paljon kylmempi kuin mitä se todellisuudessa oli. Paratiisi.

Taksiveneellä takaisin Abrauhun ja suihkun kautta syömään kerrankin kunnollinen illallinen. Klaara halusi kunnon meriruokaa, joten mentiin ravintolaan. Vedettiin ihan överiksi, otettiin viinipullo, mahtavan kuuloiset annokset ja lopuksi jopa jälkiruokaa! Jokainen osuus oli niin tajuttoman herkullista, että teki mieli itkeä ilosta. Vihdoin jotain muuta kun nuudelia!!! Nam. Nam. Nam.

Toinen päivä pyhitettiin rannassa makoilulle, viimeinen rantakohde sentään kyseessä. Koitettiin saada vähän väriä pintaan. Kohdeltiin itseämme kuin paratiisissa kuuluu kohdella. Ai että.

Oltiin varattu saarelle vain nämä kaksi ja puoli päivää, joten seuraavana aamuna olikin jo aika lähteä. Lautalla takaisin Angran satamaan, josta oli tarkoitus ottaa taksi niinkuin tullessakin. Takseja ei ollutkaan näkösällä yhtä ainutta, joten lähdettiin kävelemään bussiasemalle päin. Tiedettiin suunta, mutta ei muuta. Käveltiin ja käveltiin ja käveltiin ja hikoiltiin ja mietittiin, miten kaukana ja missähän se asema olikaan. Takaamme tuli muita reppureissaajia, jotka etsivät asemaa myös ja kysyivät meiltä apua. Sanottiin vain itsevarmasti, että tässä suunnassa se on. Heh. Kyllä se loppujen lopuksi löytyi ja saatiin bussiliput takaisin Rioon.

Rolf sanoi olevansa poissa meidän saapuessa takaisin, mutta meillä oli avain. Tuntui kuin oltaisi kotiin menossa. Rion bussiasemalta ei haluttu maksaa taksia ja uberit eivät alueella toimineet, joten lähdettiin metsästämään paikallisbussia. Pysäkeillä ei missään lukenutkaan, mitkä linjat niillä kulkee. Näytettiin varmaan niin hukassa olevilta kuin mahdollista, ja alue ei todellakaan ollut mitään miellyttävää tai turvallisen oloista. Eräs mies alkoi puhumaan meille englantia ja kysyi tiedetäänkö mihin ollaan menossa. Tiedusteltiin Cosme Velhoon menevistä busseista, hän tsekkasi puhelimeltaan ja saattoi meidät oikealle asemalle. Hänkin sanoi, että tällä alueella ei teidän pahemmin kannata kävellä. Terve vaan että huhhei.

Päästiin turvallisesti takaisin kotiin ja otettiin päikkärit kun odoteltiin Rolfin saapuvan, tarkoitus oli lähteä taas ulos. Itse sain jäätävän päänsäryn ja väsymyksen, joten jäin kotiin nukkumaan, mikä teki erittäin hyvää. Aamulla kun heräsin, muut vetivät vielä sikeitä. Odotin jonkin aikaa ja hoidin asioita koneella, kunnes kyllästyin odottamiseen ja lähdin ulos metsästämään kahvia. Takaisin selviytyessäni muut olivatkin jo hereillä ja oltiin lähdössä eräälle rannalle porukalla. Aurinko oli mennyt pilveen ja sää viilennyt. Ranta oli noin tunnin ajomatkan päässä ja mitä pidemmälle ajettiin, sen sumuisemmaksi ilma kävi. Rolf ja hänen kaveri sanoi, ettei ole ikinä nähnyt Rioa näin sumuisena. Kun päästiin rannalle, se oli poissa. Kirjaimellisesti poissa. Merivesi oli jostain syystä niin ylhäällä, että se peitti koko hiekkarannan alleen. Ei hätä ole tämän näköinen. Lähdettiin toiselle rannalle, niitähän täällä riittää!! Sää oli oikeasti vähän turhan viileä.. Sen sijaan, että olisin löhönnyt biksuissa rantapyyhkeeni päällä, kietaisin sen ympärilleni lämmitelläkseni.

Kotiin päästyämme alettiin Klaaran kanssa epätoivoisina pakkaamaan aamun lentoa varten. Ei millään oltaisi haluttu lähteä Brasiliasta. Pakkaamisesta ei meinannut tulla mitään. Ei haluttu pakata koska ei haluttu lähteä. Brasilia vei mun sydämen ja Rolfista oli tullut meille hyvä ystävä. Lähdettiin vielä pienellä porukalla pizzalle viettämään viimeisiä hetkiä yhdessä. Ilta venyikin taas pitkälle yöhön hyvässä seurassa. Aamulla Rolfin kaveri vei meidät lentokentälle ja matka kohti suunnitelmien mukaista viimeistä kohdetta alkoi.