Lake Bohinj, Slovenia

Sunnuntai 1.1.

Jos uuden vuoden lupaus on matkustaa maailman ympäri, miksei sitä alottais jo heti ensimmäisenä päivänä vuonna 2017? Lento on Münchenin kautta Ljubljanaan, Sloveniaan, johon muutama kuukausi takaperin rakastuin ihan totaalisesti. Lisäksi siellä asuu kavereita, joihin tutustuin reilillä, joten ei tarvii yöpymisestä maksaa.
Kuten jo reilillä kävi ilmi, mikään pienikään reissu ei ala meikäläisen kohalla ilman ongelmia. Finnairin lento Helsingistä Müncheniin oli yli tunnin myöhässä, joten vaihtoaika tippui kahdesta tunnista 45 minuuttiin, mikä on minimi vaihtoaika Münchenin kentällä jos joutuu vaihtamaan terminaalien välillä. No, mun piti myös tehdä lähtöselvitys vaihtokentällä jatkolennolle. En pystynyt tekemään sitä Helsingissä, koska lentoyhtiöt ei ole samaa allianssia, ja jostain syystä online lähtöselvitys ei onnistunut myöskään. Toisin sanoen, tiesin jo Helsingissä odotellessa, että juttu tulee kusemaan ja pahasti.

"Laskeudumme pian Münchenin kentälle, sumu on erittäin kova, joten joudumme hidastamaan ja saapuminen venyy entisestään, pahoittelumme." Hienoa! Ei edes 45 minuuttia aikaa vaihtaa terminaalia ja tehdä lähtöselvitystä!

Ryntään koneesta ulos, seuraan check-in ja bus to T2 kylttejä, kunnes ne ei enää johdata samaan suuntaan ja päätän että lähtöselvitys on nyt ekana saatava tehtyä. Seuraan siis vain check in kylttejä, mutta missään ei mainittu sitä lentoyhtiötä mitä etsin. Kysyn joka info pisteeltä lennossa mistä löydän sen ja pääsin kuin pääsinkin terminaali kakkoseen tekemään lähtöselvitystä. Automaatilla ei jonoa, sinne siis. "Check in for this flight is not possible, you must go to a check in desk." Ei muuta kun jonon jatkoksi sitten. 20 min ennen ku lento lähtee pääsen tiskille, selitän tilanteen ja oletan, että he tiskillä pystyvät printtaamaan mulle boarding passin. Väärässä olin, portti suljettu, ketään ei päästetä enää lennolle, blaablaablaa. Koiranpentuilmeeni saattelemana tiskillä oleva nainen alkoi kuitenkin soittamaan puheluita kun stressaantuneena tuijotan minuuttien kuluvan ja kuuntelen naisen selvittävän tilannetta puhelimessa saksan kielellä, josta en mitään ymmärtäny. Hän näytti mulle peukun alaspäin, täsmälleen mitä halusin siinä tilanteessa nähdä. Puhelu loppuu, nainen toistaa että mitään ei ole tehtävissä. En kerkeä sanoa mitään kun puhelin soi, nainen vastaa, ja kuuntelen taas tilanteen setvimistä, ei hajuakaan missä mennään. Minuutit kuluvat, ja juonenkäänne tapahtuu, nainen näyttää mulle peukkua ylöspäin! Puhelu loppuu, hän tarttuu minua käsivarresta kiinni ja lähtee johdattamaan minua johonkin ja selittää samalla, että pääsen sittenkin lennolle. Jostain syystä joudun menemään uudestaan turvatarkastuksesta, sielä ei onneksi ollut jonoa, nainen selittää tarkastajille tilanteen, hallussani ei siis vieläkään ollut boarding passia ja lennon on tarkotus lähteä vajaa vartin päästä. Turvatarkastuksesta oletin pääseväni normaalisti läpi ilman ongelmia, mutta tottakai ne jäävät ihmettelemään mun kameraa ja varmaan luulivat sitä pommiksi tai jotain. Taas koiranpentuilme kehiin ja hirveät selitykset päälle, ja pääsen läpi. Juoksen koko terminaalin läpi tyhjälle portille, missä seisoo nainen ihmeissään ja kysyy "Ljubljana?". YES. "Boarding pass, please?". Ah, tieto olemattomasta boarding passista ei ollutkaan levinnyt ihan kaikille. Näytän hänelle kaikki matkadokumentit ja hän saa tulostettua tämän paljon kaivatun boarding passin. Menen rappuset alas ja bussiin, jonka on tarkoitus viedä mut koneen luo. Se bussimatka tuntuu ikuisuudelta, koneen lähtöön vajaa 10 min. Vihdoin bongaan koneen, bussi pysähtyy ja hyppään ulos. Ulkona seisovat miehet nappaavat reppuni ja heittävät sen ruumaan, ei kuulemma mahdu sisällä mihinkään. Selvä selvä, rappuset ylös ja koneeseen, hello hello ja kiitos odottamisesta. Löydän paikkani. Istun. Menetin vesipulloni turvatarkastuksessa. Olen juossut läpi Münchenin lentokentän. Hengästyttää, kurkkua kuivaa, janottaa. Kone nousee ilmaan kun olen istunut paikallani noin neljä minuuttia. Tajusin, että pääsen sittenkin määränpäähän ajallaan.

Ljubljanaan olin tilannut jo halvan GoOpti kyydin kavereiden luo. Kyyti olis lähteny vasta kymmeneltä illalla ja olin kentältä ulkona jo vähän ennen ysiä. Menin kuljettajilta kysymään, jos joku pystyis viemään mut jo vähän aikasemmin ja pikaisen puhelun ja reippaan käden heilautuksen saattelemana istuin jo aivan huippukivan kuskin kyydissä kohti Bicevjeä. Juteltiin kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta puolen tunnin matkan aikana ja yhtäkkiä oltiinkin jo perillä. Yks kaveri oli kotona joten pääsin sisään ja aika pian nukkumaankin sinne päästyä. Vähän suunniteltiin seuraavan päivän ohjelmaa etukäteen ja päätettiin pyöriä Ljubljanassa ja ottaa rennosti.

Maanantai 2.1.

Halusin, että saan nukkua niin pitkään kun nukuttaa ja sitten vasta seikkailemaan. Kympiltä jo oltiin pyöräasemalla vuokraamassa pyörät. Ljubljanassa on hirmu hyvä systeemi, siellä saa luottokortilla ostettua "kortin" esim vuoden kortti on vaan 3€. Pyöräasemia on ympäri kaupunkia ja näyttämällä kortin laitteeseen ja syöttämällä PIN-koodin saa otettua pyörän telineestä ja palauttaa mihin tahansa asemalle. Mulle oltiin jo valmiiksi tilattu se kortti, tosi simppeli ja hyvä, oon vaan pyöräilly ympäriinsä!

Etsittiin hyvää aamiaisravintolaa, mutta alkoi vahvasti näyttämään siltä, että kaikki paikat on kiinni. Paikalliset siis ilmeisesti vielä ainakin osittain lomilla. Löydettiin kuitenkin auki oleva kahvila, johon mentiin aamupalalle. Sitten ruokakaupan kautta kotiin ja Ljubljanan "central parkiin" nimeltä Tivoli. Kiivettiin kivoja reittejä niin ylös kun päästiin ja nähtiin kaupunki sieltä käsin. Löydettiin itsemme kävelemässä jotain mutareittiä alas, jonka aikana mun mustat kengät muuttu erittäin harmaiksi. Lähdettiin vielä kiipeämään ylös linnalle ja löydettiin sieltä alue, missä kumpikaan ei aikasemmin ollu tajunnu käydä. Ljubljana näkyi kokonaisuudessaan, myös se puoli siitä mitä en aikaisemmin ollut nähnyt. Illalla vielä nautiskeltiin keskustassa mulled wine, glühwein, hehkuviiniä... millä sitä sitten haluaakaan kutsua. Ydinkeskustassa joen varrella on paljon näitä kojuja, jotka myyvät hyvää glühweiniä halvalla. Halusin myös nähdä hullunkuriset jouluvalot pimeän aikaan. Kotiin päästyä suunniteltiin seuraavan päivän ohjelmaa ja päätettiin lähteä vaeltamaan Bohinj-järvelle.

Tiistai 3.1.

Bussi Bohinjille lähtee yheksältä. Lähetään myöhässä. Napataan pyörät lähimmältä asemalta ja poljetaan hulluna bussiasemalle, keretään just ostamaan liput ja kahvit ja päästään bussiin. Parin tunnin matka, jonka aikana mieleen muistuu monen monta kertaa miksi Slovenia on niin ihana. Vuoristot ympäröi koko ajan, puhdas, kaunis luonto, täydellisen kirkkaan turkoosi vesi luonnonvesissä... Päästään Bohinj-järvelle ja mun ensi reaktio oli, onko tää ees todellinen paikka. Peilityyni järvi vuorien ympäröimänä, toisella puolella järveä syksy, toisella puolella talvi. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Mihin tahansa suuntaan kääntää katseen, on kuin katsoisi maalausta. Lähetään käppäilemään järven viertä ja niistä maisemista ei vaan saa tarpeekseen. Sää on täydellinen, pari plusastetta, lämmittävä aurinko ja kirkas, tyyni ilma. Reitti on hyvän pitunen ja parin tunnin päästä pysähdytään syömään eväitä. Tarkoituksena löytää "slap" eli vesiputous sloveniaksi. Matkan varrelle osuu kartta, jonka mukaan pitää poiketa reippaasti polulta, jotta pääsee vesiputoukselle. Lähetään siis rämpimään mettään, oli siellä sentään jotain merkkejä mihin suuntaan mennä ja lopulta minipolut muuttuvat joksikin tien kaltaiseksi. Ei tietoa, miten pitkällä slap on joten vaan kiivetään ja kiivetään ja kiivetään ylöspäin tietämättä miten kauan pitää mennä ja mihin tullaan ja mitä edes pitäisi olettaa näkevänsä. Noin neljän kilometrin jälkeen tullaan koskelle, taas täydellisen kirkkaan turkoosi vesi, helmenvalkoisia kiviä ja ihana veden solina. Luulin, että oltiin saavutettu määränpää, kunnes nähtiin puiden läpi parkkipaikka. Lähdettiin sitä kohti ja siellä olikin kylttejä Savica Slapista. Jatketaan matkaa ja tullaan pienen metsämökin luo, joka osoittautuu lipunmyynniksi. Maksettiin pari euroa, jotta päästiin kiipeämään järkyttävän jyrkät ja pitkät ja loputtomat rappuset ylös ja vihdoin näkemään juurikin tuo vesiputous, mutta myös Bohinj ylhäältä käsin, ei edes tajuttu kuinka ylös oltiinkaan tultu. Maisemien ihailun ja pienen lepotauon jälkeen lähdetään samaa reittiä alaspäin ja jatkettiin järven ympäri kiertoa, sitä puolta missä olikin lunta maassa. Kunhan ensin räpsittiin kuvia täydellisessä kohdassa köllöttelevästä joutsenesta. Alkoi väsyttää ja tuntua jaloissa ja tulla kylmä, joten kiristettiin tahtia, jotta kerettäisiin tiettyyn bussiin. Ja siihen ehdittiin juuri ja juuri. 20km kävelyn jälkeen oli ihana rentoutua bussissa pari tuntia. Takaisin Ljubljanaan päästyä mentiin pizzalle toisen kaverin kanssa.