Piran & Kransjka Gora, Slovenia

Keskiviikko 4.1.

Kaverit meni kouluun, joten mulla oli koko päivä itseni kanssa. Päätin lähteä Slovenian rannikolle eniten kehuttuun rantakaupunkiin nimeltä Piran. Polkaisin bussiasemalle ja matkustin 2,5 h Slovenian läpi katsoen kuinka maisema alkaa pikkuhiljaa muistuttaa enemmän ja enemmän Italiaa. Lopulta näkyy myös kaunis meri ja sää on taas mitä täydellisin. Matkaseuraksi viereeni istui keski-ikäinen parrakas herrasmies, jonka silmälasit oli huurussa. Päädyttiin jutustelemaan ja hän oli englannin kielen professori yhden rannikkokaupungin (Koper) yliopistossa. Kun tuli puheeksi, että itse suuntaan päiväksi Piraniin, proffa osasi heti kertoa minne kannattaa mennä, koska on itse asunut siellä kaksi vuotta. Hän hyppäsi Koperissa pois ja toivoteltiin hyvät päivänjatkot. Kun saavuin Piraniin, lämpömittari näytti kahdeksaa astetta. Tuuli oli kuitenkin sen verran kova, että hyvin sai silti olla päällä. Lähdin käppäilemään rannan viertä ja ihastelin merimaisemaa ja kauniita, värikkäitä rakennuksia. Sitten silmiini osui kukkulan huipulla oleva kirkko, josta mies kertoi ja etsin reitin päästäkseni ylös. Sininen meri avautuu silmien eteen ja polveen sattuu perkeleesti. Maisemat oli upeat joten annoin kivun olla ja jatkoin seikkailemista. Kävelin ylös ja ylös kunnes tajusin olevani aika kaukana kaikesta, ja lähdin pikkuruisia reittejä ja polkuja alaspäin epävarmana siitä mihin asti pääsen, ennen kuin matka tyssää jonkun pihaan. Pääsin kuitenkin alas asti ja löysin jopa kohdan mistä näki Piranin siitä kulmasta, mitä Google kuvahaku näytti. Kaupunki oli kokonaisuudessaan tosi pieni, ja olinkin kävellyt sen ympäri ja vähän edes takaisinkin parissa tunnissa. Nälkä kurni vatsan pohjalla ja menin rannan viereiseen ravintolaan lohipastalle, nami. Käppäillessä bussiasemalle aurinko alkoi hiljalleen laskea ja taivaanranta punersi ihanasti. Bussi vei meikäläisen takasin Ljubljanaan kotiin rauhoittumaan viinilasillisen ääreen. Seuraavalle päivälle suunnitelmissa vaellusta Kransjka Goralla.

Torstai 5.1.

Taas "aikainen" aamu ja kohti bussiasemaa, missä olenkin jo tullut henkilökunnalle tutuksi, ravannut siellä kolme päivää putkeen. "Doubrdan, šunka sandwich and kava z mlekom, please, hvala!" Ja tietysti kaksi menopaluulippua Kransjka Goraan. Reitin alkupää on sama kuin Bohinjille mennessä, mutta muuttuu pian ja ajetaan pienten kaupunkien läpi. Ihastellaan vuoria - jopa vancouverilainen reissukaveri jaksaa ihastella vuoria - ja pohdiskellaan, että millähän pysäkillä sitä pitäis hypätä pois. Ei oltu pahemmin otettu mitään muuta selville koko paikasta kun että siellä on paljon vaellusreittejä. Tultiin semmoseen lomakylään ja bussin tyhjetessä hypättiin itsekin siinä pois ja etsittiin infopiste, josta saatiin alueen kartta ja reittivinkkejä. Käytiin ruokakaupan kautta ostamassa eväitä ja lähdettiin tallustelemaan seiskareittiä. Aurinko häikäisi niin kirkkaasti, että kuvaaminen muuttui vaikeaksi. Ei annettu sen häiritä. Tavoite oli kiivetä Ruska Kapelicalle (venäläinen kappeli), mutta ei oltais keretty valoisaan aikaan takasin, joten jouduttiin kääntymään jo aikaisemmin takasin päin. Reitti oli hyväkuntoinen ja helppo kävellä, kapeita polkuja ja jyrkkiä nousuja, osittain mustaa jäätä, ja James vetikin hyvin persiilleen. Tuuli oli kova, vuoristossa kun oltiin. Jos osasi katsoa oikein, voi nähdä myös Italian ja Itävallan vuoria. Takaisin lomakylään astellessa olikin ihana saada kuumat cappuccinot naamaan ja istua lämpimässä bussissa pari tuntia takaisin Ljubljanaan.

Pe 6.1.

Hyvää loppiaista! Tänään on lepopäivä reissaamisenkin suhteen. Pitkään nukkumista, hyvä aamupala, kahvia. Nicklaskin saapui yöllä takasin Saksasta, joten mentiin porukalla ihanaan kahvilaan Ljubljanan vanhaan kaupunkiin. Otettiin guatemalalaista, meksikolaista ja kuubalaista kahvia. Hyvää oli joten otettiin vielä santsikierros. Mitä tänään syötäisiin? Kanapäivä. Kananrintaa, parsakaalia ja bataattiranskalaisia päädyttiin kokkaamaan. Pojat on myös saanut mut koukkuun Black Mirror -sarjaan, eikä mulla edes ole netflixiä, jotta voisin jatkaa sen kattomista! Sitä katottiin siis pari jaksoa ja siinä on niin paljon ymmärtämistä että sitä ei edes voisi binge watch (oksennuskatsoa???). Kerrassaan älykäs kirjoittaja. Siis sarjan kirjottaja, en minä.

Illalla oli tiedossa Erasmus-bileet. Kaikki täällä tuntemani ihmiset on siis yliopistovaihdossa ympäri maailmaa. Bileissä tutustuin lisää hyviin tyyppeihin ja ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen annoin itseni rauhassa nauttia hyvästä viinistä, hyvästä seurasta ja hauskanpidosta ilman huolen häivää. Yhdeksi kohokohdaksi latvialaisen, puolalaisten, saksalaisten, meksikolaisen, kanadalaisen, britannialaisen ja serbialaisen keskuudessa osottautui, yllätys yllätys, Finnish tongue twisters. Kasuaalisti toistelin appilan pappilan apupapin papupataa koko illan. Uni tuli hyvin ja seuraavana päivänä täytyisikin taas jättää kaunis, ystävällinen Slovenia taakse ja pyhittää viimeinen lomapäivä ison reissun suunnittelua varten.

La 7.1.

Lauantaiaamuna pakkailin ja tein meille aamupalaa. Aina keskustassa pyöriessä on ollut tarkotus mennä valokuvaamoon ottamaan virallinen kuva Intian viisumia, kansainvälistä ajokorttia ja henkilökorttia varten. Kiinnihän ne oli aina kun kohdalle osui, eli jäi kuva ottamatta. Täytyy Suomessa heti ottaa se toimeksi, koska lähtöön on ALLE KUUKAUSI!

Mentiin vielä Jamesin kanssa pyöräilemään Keskuspuisto Tivoliin ja sieltä kahville ja eväsostoksille, ennen kuin mun kolmen euron GoOpti kyyti lähti lentoasemalle. GoOptia suosittelen kyllä kaikille, jotka sattuu matkustamaan niihin maihin, missä yritys toimii! Halpa, helppo ja luotettava. Ja tosi ystävälliset kuskit osunu mun ja kavereiden kohdalle aina. Tosin, Sloveniassa ei epäystävällisiin ihmisiin törmää missään olosuhteissa.
Olin etuajassa, mutta niin oli kuskikin, joten olin myös kentällä etuajassa. Ljubljanan lentokenttä on niiiiin pikkuruinen!! Samaa koko luokkaa kun esimerkiksi Kittilän kenttä. Sen pienuus meinasi hämmentää meikäläistä, eihän täällä voi edes tehdä mitään väärin saati eksyä! Hain suklaata ja vissyä, katselin reissukuvat läpi ja luin uutisia odotellessa. Portti aukesi, bussi vei lentokoneen luo, ja kone nousi 20min etuajassa. Ei ainakaan tule käymään samalla lailla kuin tulomatkalla. Varsovassa on 55min vaihto, mutta tällä kertaa sain onneksi jatkolennon lähtöselvityksen tehtyä puhelimella, eli ei pitäisi olla ongelmaa. Sain ikkunapaikan, katselin auringon laskevan vuorten taa ja ajattelin itsekseni, kuinka kaunis tämä maa on. Ajatukset herpaantuivat kun viereeni istui joku hemmetin hajustehienostelija, jonka takia silmät ja nenä meni saman tien ihan tukkoon ja hengitystiet huusivat hoosiannaa. Pidin kädessäni purkkapurkkia valmiina nousua varten ja tarjosin hajustehienostelijallekin. Sain vastaukseksi leveän hymyn ja reippaan hvalan. Meistä tulikin hyvät kaverit tämän iäkkäämmänpuoleisen, heikosti englantia puhuvan slovenialaisen hajustehienostelijan kanssa. Hän näytti minulle ikkunasta talonsa ja kertoi olevansa matkalla tyttärensä luo Varsovaan, pahoitteli heikkoa englannintaitoaan, tarjosi puolalaista vohvelisuklaata, kiitteli purkasta moneen kertaan, oli vaikuttunut muutamasta slovenialaisesta sanasta jotka osasin sanoa ja antoi minun vallata käsinojan. Niin, kuten taisin mainita, ei epäystävällisiä slovenialaisia varmaan edes ole olemassa.