1.5.2017
Maailman parhaan suola-aavikkoreissun jälkeen saavuttiin väsyneinä Uyuniin ja mentiin brittikavereidemme Katien, Gracen ja Conradin kanssa matkatoimistolle hyödyntämään nettiä, jotta tiedettäisiin, mitä tehdä seuraavaksi. Me oltiin Klaaran kanssa varattu yksi hostelliyö Uyunin kaupungista ajatuksena lähteä seuraavana aamuna La Paziin. Kuitenkin selvittelemättä sen kummemmin, kuinka kauan bussi menee La Paziin ja kuinka usein niitä menee. Saimme vastauksen toimistolta. Kahdeksan tuntia ja kerran päivässä. Se vähän uudisti suunnitelmamme ja päätettiin lähteä jo samana iltana sitten yöbussilla La Paziin, kuten brititkin. Lähdettiin yhdessä etsimään bussiasemaa ja pankkiautomaattia. Kello oli tässä vaiheessa puoli viisi, saatiin liput varattua, mutta ei maksettua koska ei ollut käteistä. Löydettiin pankkiin. Mennyt kiinni neljältä. Löydettiin toinen pankki. Siellä käy vain bolivialainen maksukortti. Oltiin vähän niinkuin pulassa, koska muita pankkeja ei tuntunut pienestä kauungista löytyvän. Lopulta löytyi automaatti, josta saatiin bussilippurahat ulos ja liput maksetuksi. Klaaran kanssa lähdettiin perumaan hostellia ja etsimään evästä. Päivä hengattiinkin Uyunin pikkukylässä ja matkatoimistolla ennen kuin päästiin bussiin ja yömatka La Paziin voi alkaa.
12.5.2017
Hieman taas olen myöhässä blogin suhteen kun on tapahtunut niin paljon, että koko ajan on ollut hirvittävän väsynyt ja tuntuu ettei vapaa-aikaa juuri ole ollut, vaikka todellisuudessa juuri sitä ollaan tälle viikolle haalittu. Palataan kuitenkin vielä tuonne La Paziin pikaisesti. En tarkalleen ottaen edes muista kauan oltiin siellä, sanoisin kolme yötä. Ensimmäisenä päivänä lähdettiin Klaaran kanssa kiertelemään kaupunkia, mutta se osoittautui tuskalliseksi, koska kaupunki on pelkkää mäkeä, 3600m korkeudessa ja taas tuo hapenpuute osoittautui pieneksi ongelmaksi. Päiväjärjestystä en nyt muista yhtään. Yhtenä iltana kokoonnuttiin Uyunilla tutustumiemme ihmisten kanssa. Kanadalaiset olivat kokanneet mahtavan illallisen airbnb-asunnollaan ja sinne suunnattiin brittien kanssa. Itse en meinannut lähteä kun olin niin väsynyt ja päikkärit vain pahensi asiaa. Päätin kuitenkin loppujen lopuksi lähteä. ONNEKSI. Oli aivan huippuilta näiden huippuihmisten kanssa!!! Syötiin hyvin, juotiin hyvin, pidettiin hauskaa, nautittiin illasta niin myöhään, että meistä kaikki oli lopuksi niin väsyneitä ettei kukaan jaksanut lähteä takaisin hostellille, joten jäätiin kaikki sinne yöksi. La Pazisssa sattui myös sellainen onnettomuus, että joku tasapainonsa menettäessään kiskaisi minut rappuset alas. Pyörin siis portaat alas ja automaattisella reaktiolla nappasin vielä Klaaran päälleni siinä kaikessa rytäkässä. Onnistuin satuttamaan aika lailla joka osan vartalostani, jalan, kyljen, käsivarren, selän... Naarmuja siellä sun täällä ja kävely oli lähes mahdotonta pari päivää. Makaaminen oli kivuliasta. Paita repesi kyljestä kokonaan auki ja oli niin verillä, että se päätyi valitettavasti roskiin. Vaatteita vaan menetetään lisää ja lisää... Kohta ei ole rinkassa enää mitään jälellä.
Yhtenä päivänä lähdettiin ilmaiselle kävelykierrokselle. Se osoittautuikin olevan ei-ilmainen, joten sniikattiin sieltä pois. La Paz on aivan ihana markkinakaupunki, mikäli siellä jaksaisi oikeasti kierrellä saaden hengitettyäkin. Markkinoita on joka kadulla, myyden ruokaa, käsitöitä, koristeita, koruja, ja lisäksi erikseen kunnon vihannes- ja hedelmämarkkinat. Siellähän meinaa meikäläinen mennä hulluksi kaikkien noiden tuoreiden ihanuuksien kanssa! Toinen asia mistä pitää mainita, on Bolivian katuruoka. Rohkeasti kokeiltiin eri juttuja kadulta tietämättä mitä niissä oli ja ottamalla paikallisista mallia miten niitä syödään. Kertaakaan ei saatu pahaa ruokaa, päinvastoin. Saatiin aina alle eurolla mahtavan makuinen ja erittäin täyttävä lounas tai päivällinen, niin herkullista ja halpaa, että! Siinä lähinnä La Paz. Kohokohtina ehdottomasti ystävien näkeminen ja katuruoka.
12.5.2017
Copacabana.
Lähdettiin bussilla pieneen kylään nimeltä Copacabana, joka sijaitsee Titicaca-järven rannalla. Titicaca on Etelä-Amerikan suurin ja maailman korkeimmalla oleva, wikipedian mukaan ”purjehduskelpoinen” järvi. Bussimatka sinne oli jännittävä, sillä kesken matkaa meidät vain heitettiin ulos bussista seisomaan katsomaan kun bussi menee tyhjänä lauttaan ja lähtee ylittämään jonkinnäköistä kanavaa. Seisottiin toisella puolella tavaroinemme ihmetellen, että mitähän tässä nyt tapahtuu. Kyllähän kuski siitä kertoi, mutta niin nopealla ja murisevalla espanjalla, ettei siitä ottanut sanaakaa selvää. Seurattiin vain muita bussin matkustajia ja päädyttiin lopulta itsekin lauttaan. Ei hätiä mitiä, kanavan ylitettyä matka jatkui. Maisemat olivat jälleen kertakaikkisen upeat, mutta saimme myös jälleen kerran pelätä henkemme edestä, kun kuski kaahaili ihan hulluna noilla kamalilla kapeilla serpentiiniteillä, yhden virheliikkeen tehdessä suistuttaisiin rotkoon, jonka pohjaa ei edes näy!
Hostellia etsiessä kävi hassusti: se olikin hotelli. Oltiin varattu kylän halvin hostelli ja saatiinkiin hotelli! Kelpasi yksityinen huone ja kylpyhuone. Päivä kierrettiin tässä söpössä kylässä ja itse menin vielä ihailemaa auringonlaskua järvelle. Toisena päivänä oli suunnitelmissa ottaa lautta läheiselle Isla Del Solin saarelle tutustumaan alkuperäiskansojen kulttuuriin ja raunioihin. Suunnitelmat muuttuivat kun olin niin heikossa kunnossa etten päässyt edes sängystä ylös. Klaara lähti seikkailemaan, minä makasin päivän sängyssä ruokamyrkytyksen kanssa. Piti lähteä hakemaan juomista alhaalta ja meinasin kuolla kun piti kävellä rappuset alas ja takaisin ylös. Kamala olo, kamala päivä. Seuraava päivä meni samoissa merkeissä ja piti varata yksi lisäyö, sillä ei oltaisi voitu matkustaa. Bolivian halpa ja hyvä katuruoka koitui siis kohtaloksemme, Klaarakin sai ruokamyrkytyksen, tosin paljon lievempänä mutta silti juuri niin epämiellyttävänä kun se vain voi olla. Se Copacabanasta. Mieleen jäi lähinnä sänky ja vessa.
Copacabanasta mentiin yhdeksi yöksi Perun puolelle Punoon, pitstoppi ettei tarvitse pitkiä bussimatkoja ottaa tässä kunnossa. Minua ei meinattu päästää rajan yli, ei mitään hajua miksi. Neljännellä yrittämällä sain vihdoin leiman passiin ja päästiin jatkamaan matkaa. Punossa hoidettiin vähän juna-, bussi- ja lentolippuasioita ja muita tärkeitä juttuja kun oli kerrankin jokseenkin toimiva netti.
Maailman parhaan suola-aavikkoreissun jälkeen saavuttiin väsyneinä Uyuniin ja mentiin brittikavereidemme Katien, Gracen ja Conradin kanssa matkatoimistolle hyödyntämään nettiä, jotta tiedettäisiin, mitä tehdä seuraavaksi. Me oltiin Klaaran kanssa varattu yksi hostelliyö Uyunin kaupungista ajatuksena lähteä seuraavana aamuna La Paziin. Kuitenkin selvittelemättä sen kummemmin, kuinka kauan bussi menee La Paziin ja kuinka usein niitä menee. Saimme vastauksen toimistolta. Kahdeksan tuntia ja kerran päivässä. Se vähän uudisti suunnitelmamme ja päätettiin lähteä jo samana iltana sitten yöbussilla La Paziin, kuten brititkin. Lähdettiin yhdessä etsimään bussiasemaa ja pankkiautomaattia. Kello oli tässä vaiheessa puoli viisi, saatiin liput varattua, mutta ei maksettua koska ei ollut käteistä. Löydettiin pankkiin. Mennyt kiinni neljältä. Löydettiin toinen pankki. Siellä käy vain bolivialainen maksukortti. Oltiin vähän niinkuin pulassa, koska muita pankkeja ei tuntunut pienestä kauungista löytyvän. Lopulta löytyi automaatti, josta saatiin bussilippurahat ulos ja liput maksetuksi. Klaaran kanssa lähdettiin perumaan hostellia ja etsimään evästä. Päivä hengattiinkin Uyunin pikkukylässä ja matkatoimistolla ennen kuin päästiin bussiin ja yömatka La Paziin voi alkaa.
12.5.2017
Hieman taas olen myöhässä blogin suhteen kun on tapahtunut niin paljon, että koko ajan on ollut hirvittävän väsynyt ja tuntuu ettei vapaa-aikaa juuri ole ollut, vaikka todellisuudessa juuri sitä ollaan tälle viikolle haalittu. Palataan kuitenkin vielä tuonne La Paziin pikaisesti. En tarkalleen ottaen edes muista kauan oltiin siellä, sanoisin kolme yötä. Ensimmäisenä päivänä lähdettiin Klaaran kanssa kiertelemään kaupunkia, mutta se osoittautui tuskalliseksi, koska kaupunki on pelkkää mäkeä, 3600m korkeudessa ja taas tuo hapenpuute osoittautui pieneksi ongelmaksi. Päiväjärjestystä en nyt muista yhtään. Yhtenä iltana kokoonnuttiin Uyunilla tutustumiemme ihmisten kanssa. Kanadalaiset olivat kokanneet mahtavan illallisen airbnb-asunnollaan ja sinne suunnattiin brittien kanssa. Itse en meinannut lähteä kun olin niin väsynyt ja päikkärit vain pahensi asiaa. Päätin kuitenkin loppujen lopuksi lähteä. ONNEKSI. Oli aivan huippuilta näiden huippuihmisten kanssa!!! Syötiin hyvin, juotiin hyvin, pidettiin hauskaa, nautittiin illasta niin myöhään, että meistä kaikki oli lopuksi niin väsyneitä ettei kukaan jaksanut lähteä takaisin hostellille, joten jäätiin kaikki sinne yöksi. La Pazisssa sattui myös sellainen onnettomuus, että joku tasapainonsa menettäessään kiskaisi minut rappuset alas. Pyörin siis portaat alas ja automaattisella reaktiolla nappasin vielä Klaaran päälleni siinä kaikessa rytäkässä. Onnistuin satuttamaan aika lailla joka osan vartalostani, jalan, kyljen, käsivarren, selän... Naarmuja siellä sun täällä ja kävely oli lähes mahdotonta pari päivää. Makaaminen oli kivuliasta. Paita repesi kyljestä kokonaan auki ja oli niin verillä, että se päätyi valitettavasti roskiin. Vaatteita vaan menetetään lisää ja lisää... Kohta ei ole rinkassa enää mitään jälellä.
Yhtenä päivänä lähdettiin ilmaiselle kävelykierrokselle. Se osoittautuikin olevan ei-ilmainen, joten sniikattiin sieltä pois. La Paz on aivan ihana markkinakaupunki, mikäli siellä jaksaisi oikeasti kierrellä saaden hengitettyäkin. Markkinoita on joka kadulla, myyden ruokaa, käsitöitä, koristeita, koruja, ja lisäksi erikseen kunnon vihannes- ja hedelmämarkkinat. Siellähän meinaa meikäläinen mennä hulluksi kaikkien noiden tuoreiden ihanuuksien kanssa! Toinen asia mistä pitää mainita, on Bolivian katuruoka. Rohkeasti kokeiltiin eri juttuja kadulta tietämättä mitä niissä oli ja ottamalla paikallisista mallia miten niitä syödään. Kertaakaan ei saatu pahaa ruokaa, päinvastoin. Saatiin aina alle eurolla mahtavan makuinen ja erittäin täyttävä lounas tai päivällinen, niin herkullista ja halpaa, että! Siinä lähinnä La Paz. Kohokohtina ehdottomasti ystävien näkeminen ja katuruoka.
12.5.2017
Copacabana.
Lähdettiin bussilla pieneen kylään nimeltä Copacabana, joka sijaitsee Titicaca-järven rannalla. Titicaca on Etelä-Amerikan suurin ja maailman korkeimmalla oleva, wikipedian mukaan ”purjehduskelpoinen” järvi. Bussimatka sinne oli jännittävä, sillä kesken matkaa meidät vain heitettiin ulos bussista seisomaan katsomaan kun bussi menee tyhjänä lauttaan ja lähtee ylittämään jonkinnäköistä kanavaa. Seisottiin toisella puolella tavaroinemme ihmetellen, että mitähän tässä nyt tapahtuu. Kyllähän kuski siitä kertoi, mutta niin nopealla ja murisevalla espanjalla, ettei siitä ottanut sanaakaa selvää. Seurattiin vain muita bussin matkustajia ja päädyttiin lopulta itsekin lauttaan. Ei hätiä mitiä, kanavan ylitettyä matka jatkui. Maisemat olivat jälleen kertakaikkisen upeat, mutta saimme myös jälleen kerran pelätä henkemme edestä, kun kuski kaahaili ihan hulluna noilla kamalilla kapeilla serpentiiniteillä, yhden virheliikkeen tehdessä suistuttaisiin rotkoon, jonka pohjaa ei edes näy!
Hostellia etsiessä kävi hassusti: se olikin hotelli. Oltiin varattu kylän halvin hostelli ja saatiinkiin hotelli! Kelpasi yksityinen huone ja kylpyhuone. Päivä kierrettiin tässä söpössä kylässä ja itse menin vielä ihailemaa auringonlaskua järvelle. Toisena päivänä oli suunnitelmissa ottaa lautta läheiselle Isla Del Solin saarelle tutustumaan alkuperäiskansojen kulttuuriin ja raunioihin. Suunnitelmat muuttuivat kun olin niin heikossa kunnossa etten päässyt edes sängystä ylös. Klaara lähti seikkailemaan, minä makasin päivän sängyssä ruokamyrkytyksen kanssa. Piti lähteä hakemaan juomista alhaalta ja meinasin kuolla kun piti kävellä rappuset alas ja takaisin ylös. Kamala olo, kamala päivä. Seuraava päivä meni samoissa merkeissä ja piti varata yksi lisäyö, sillä ei oltaisi voitu matkustaa. Bolivian halpa ja hyvä katuruoka koitui siis kohtaloksemme, Klaarakin sai ruokamyrkytyksen, tosin paljon lievempänä mutta silti juuri niin epämiellyttävänä kun se vain voi olla. Se Copacabanasta. Mieleen jäi lähinnä sänky ja vessa.
Copacabanasta mentiin yhdeksi yöksi Perun puolelle Punoon, pitstoppi ettei tarvitse pitkiä bussimatkoja ottaa tässä kunnossa. Minua ei meinattu päästää rajan yli, ei mitään hajua miksi. Neljännellä yrittämällä sain vihdoin leiman passiin ja päästiin jatkamaan matkaa. Punossa hoidettiin vähän juna-, bussi- ja lentolippuasioita ja muita tärkeitä juttuja kun oli kerrankin jokseenkin toimiva netti.
No comments:
Post a Comment