San Pedro de Atacama, Chile

Kun takana oli taas noin 20h matkustamista pituussuunnassa Chilen läpi, saavuttiin vihdoin San Pedro de Atacamaan, pieneen hiekkaiseen vuoristokylään Pohjois-Chilessä. Oltiin noustu lähes kolmeen kilometriin, jonka kyllä huomasi. Hengittäminen on jo paljon vaikeampaa kun ilma on niin ohutta. Atacamassa oli myös hullun kuuma paahde ilman tuulen virettäkään kun sinne tultiin. Puolentoista kilometrin kävely hostellille oli hidas, epämukava ja henkeä ahdistava. Päästiin kuitenkin perille ja saatiin onneksi heti isot lasit kylmää vettä. Päivän tavoitteena oli löytää matkatoimisto, josta saataisiin seuraavana päivänä lähtevä kierros Uyunin suola-aavikolle. Se kävikin yllättävän helposti, sillä hostellilla oli tarjota juuri semmoinen reissu kun oli hakusessa. Meillä ei pahemmin ollut käteistä, ja sekä hostelli että retki piti maksaa käteisellä. Lähdettiinkin sitten tarpomaan keskustaan etsimään pankkiautomaattia. Ensimmäisellä yrittämällä ei napannut, mutta toisesta pankista sain kakkoskortilla käteistä ulos. Klaara oli unohtanut korttinsa hostellille, joten se lähti hakemaan sitä hostellilta, kun itse kiertelin keskustassa, tein eväsostoksia ja kävin vaihtamassa Chilen pesoja Bolivian boliviaanoiksi. Lähdin takaisin hostellille päin ja törmäsin Klaaraan, joka marssi pankkiin ja itse menin hostellille. Puhelin soi ja toveri soittaa paniikissa, että automaatti imi kortin eikä anna sitä takaisin. Juoksin pankkiin, mutta siellä ei ollut ketään eikä mitään. Koitettiin soittaa automaatin kyljessä olevaan hätätapausnumeroon, mistä kuului suomeksi, että numero ei käytössä. Käytiin kysymässä infopisteestä, miten sen voisi saada takaisin ja he neuvoivat meitä tulemaan odottamaan pankin eteen yhdeksältä huomisaamuna. Selvä se. Mennään hostellilta kysymään jos retkivarauksen voisikin siirtää seuraavalle päivälle ja että oltaisiinkin siellä toinen yö. Onnistui.

Seuraavana aamuna oltiin kirjaimellisesti yhdeksältä siellä pankin edessä odottamassa täyttöautoa, joka kuulemma tulee yhdeksän ja yhden välillä. Mentiin viereiseen kahvilaan kaakaolle, jotta ei näytettäisi siltä että oltaisiin ryöstämässä pankkia tai jotain. Aikaa kului ja kului ja täyttöautoa ei kuulunut. Klaara tiiviisti odotti siellä kun itse kävin välillä kiertelemässä seutua. Yhdeltä autoa ei ollut vieläkään kuulunut, joten päätettiin odottaa vielä toinen tunti. Ei mitään eikä ketään. Menin kysymään toisesta pankista neuvoa, Klaara oli jo infosta ja poliisilaitokselta käynyt utelemassa tilanteesta. Toisesta pankista osattiin sitten viimein, viiden tunnin odotuksen jälkeen kertoa, että täyttöauto tulee vasta ylihuomenna. Meillä oli jo yksi päivä ikään kuin mennyt hukkaan tämän takia, joten ei ollut varaa missata kahta lisäpäivää. Pakko oli siis sulkea kortti. Taas. Eihän se kerennyt Klaaralla ollakaan kuin kaksi ja puoli viikkoa. Australiassa se siis kopioitiin ja uuden sai lähetettyä tuttujen luo Uuteen-Seelantiin.

Semmoinen oli San Pedro de Atacama. Paljoa ei tehty eikä nähty, suuren ketutuksen sieltä saatiin tapahtuneen takia, jolle voi kuitenkin nyt jo nauraa. Hommat saatiin kuitenkin järkättyä ja seuraavana aamuna on aikainen herätys ja suunta kohti Boliviaa!