Agra, Intia

6.2.2017

Jos mä oisin lehmä, niin en mäkään haluaisi asua Delhissä.

Intialainen junanvaraus on kokemus. Intialaisen miljardikaupungin juna-asema on kokemus. Intialainen junamatka on kokemus. Mikään edellä mainituista ei kovin miellyttävä semmoinen. Delhin pölyt on nyt vihdoin pudistettu jaloista, ei voi sanoa, että varsinaisesti ikävä tulisi.

Herättiin 8:30. Kirjauduttiin hotellista ulos, haettiin aamupalaa, otettiin tuktuk juna-asemalle, jossa haluttiin olla hyvissä ajoin. Junan oli tarkoitus lähteä 10:15, taulu ilmoitti sen lähtevän 12:15. Hienoa. Päätettiin mennä jonottamaan toimistoon Agra-Jaipur välin lippuja, koska katsottiin edellisiltana netistä, että siellä on vain 9 paikkaa jäljellä. Saatiin liput erittäin tympeältä mieheltä, joka väitti kiven kovaa ettei sinä päivänä mene sitä junaa, että se menee vain perjantaisin. No, väitettiin kiven kovaa vastaan että tuo helmikuun kymmenes on juurikin perjantai. Seuraavaksi miehelle oli ongelma meidän luokkavalinta. Haluttiin seitsemän tunnin junamatkalle kakkosluokan paikat, mutta hän halusi meidän säästävän pari euroa, jotta valittaisiin ne huonoimmat paikat. Täällä ihan turvallisuuden vuoksi on välillä pakko kuluttaa muutama lantti enemmän, sen sijaan että aina valitsisi halvimman vaihtoehdon. Tultiin yhteisymmärrykseen ja saatiin liput.

Lipunoston jälkeen päätettiin mennä kurkkaamaan, onko aikataulut muuttuneet. Olihan ne, vielä tunnilla lisää myöhässä! Odoteltiin kämäisessä kahvilassa ja laskettiin minuutteja. "Tähän rupattelutuokioon saatiin kulutettua 7min!"

Kun vihdoin päätettiin lähteä laukuntarkastusten läpi laiturialueelle, valkeni miten valtava se onkaan. Laitureita ei ollut kuin 16, mutta jokaisen pituus oli vähintään kilsa. Meidän junan piti lähteä laiturilta 4, ja vaunun olla A2. Mutta mitään tietoja ei löytynyt mistään. Laiturit oli tupaten täynnä ihmisiä, ja väenpaljouden lisäksi työmiehet vielä kärräsivät tosi isoa rahtia leveissä kärryissä. Käveltiin edes takas ja alkoi pieni epätoivo iskeä. Lopulta alettiin kyselemään ihmisiltä junastamme, ja heiltä saimme lisävarmuutta asioihin. Koko kaupunki ja sen asema oli kyllä semmoista kaaosta, että voi vaan olla ilonen että pääsi pois.

Nyt ollaan puolimatkassa Agraan, Taj Mahalin kaupunkiin. Junasta oltiin tietääksemme varattu istumapaikat, mutta täällä onkin sängyt. Tai ainakin jotkin sänkyjen kaltaiset jutut. Hyttiseurana on nuori intialainen pariskunta. Mies on ystävällinen ja hauska, heikolla englannin kielellä varustettu tosin. Hänen vaimonsa Shana, otti hunnun pois hyttiin tullessaan, koska täällä ei ole muita kun hänen miehensä ja Klaara ja minä eli kaksi naista. Shana ymmärtää ja osaa englantia, ja kuiskaten tulkkaa osan puheestamme miehelleen, mutta ei puhu suoraan meille. Herttaisia ovat molemmat, tosin kommunikointi on hieman haasteellista juurikin sen takia, että yhteistä kieltä ei oikein löydy.

Afzal & Shana

Saavuttiin Agraan! Löydettiin asemalta ulos, löydettiin tuktuk-kuski, aivan huippu semmonen! Hän puhui parasta englantia mitä kenenkään täällä on vielä kuullut puhuvan, ja oli ihana että itsekin pääsi taas normaalisti puhumaan, eikä tarvitse toistaa ja pyytää toistamaan kaikkea. Kuskin nimi oli Bobby. Bobbyn ikkunassa oli TripAdvisorin tarra, ja Bobby näytti meille vihkoa, johon asiakkaat olivat kirjoittaneet palautetta hänestä. Löydettiin myös suomalaisten Seppojen ja Marjojen erinomaisia palautteita tästä vihkosta. Bobby oli niin ystävällinen ja avulias ja sovittiin treffit huomisaamuksi, niin hän kierrättää meitä Agran nähtävyyksillä.

Agra on jo pienen hetken kokemuksella paljon parempi kuin Delhi. Oli kyllä niin ihana lähteä siitä hulivilikaupungista. Tämä myönteinen näkemys Agrasta johtuu juurikin meidän tuktuk-herrasmiehestä, katukuvan selkeydestä, ja vähemmästä ihmismäärästä. Täällä on vain puolet suomen väestöstä, Delhissä se oli nelinkertainen.
Kirjauduttiin sisään hotelliin, heitettiin kamat huoneeseen ja lähdettiin syömään. Nälkä oli jo melkoinen kuuden aikaan kun vatsan pohjalle oli päivän aikana saatu vain kroissantti, appelsiini ja pari suolakeksiä. Mentiin hotellin ravintolaan, koska oli jo pimeä niin ei lähdetty metsästämään mitään kaduilta.
Ravintolassa oli maailman huonoin, vai sanoisinko olemattomin palvelu ikinä. Neljä miestä istui hienoksi laitetun tilan perällä, eikä huomioinut meitä eikä kahta muuta asiakasta mitenkään. Vihdoin saatiin menut ja pitkän odottelun jälkeen otettiin tilaukset vastaan. Päätin mennä aterialla, josta en ollut ihan varma mitä se sisälsi. "Kebab kanarumputikkuja ja sipulia ja yrttiä ja erikoiskastiketta" oli jotakuinkin annoskuvaus. Kun taas pitkän odottelun jälkeen saatiin ruuat, jotka olivat samanhintaisia, sai Klaara eteensä jäätävän ison kulhon nuudeleita, kasviksia, kanaa yms. Ja minä sain? Kaksi pikkuruista kanansiipeä ja vähän raastettua kaalia ja sipulia. En tiedä missä se kebab siinä oli, tai ne yrtit, tai se kastike, tai mikään muukaan. Ylihinnoiteltu mitätön pikku annos, jonka oletin vain tekevän nälkäisen monsterin sisälläni vielä vihaisemmaksi. Sain klaaralta vähän nuudelia päälle, olin sitten tarpeeksi kylläinen. Laskua sai odotella yhtä kauan kuin kaikkea muutakin. Toimettomat työntekijät hyppäsivät seisomaan vain silloin, kun pomo käveli sisään. No, ei kai pitäisi valittaa. Se vain hämmensi, täällä kun kaikki yrittävät muuten olla niin ahkeria.

7.2.2017

Hotellin etupihalla treffattiin Bobbyn kanssa tasan kymmeneltä aamulla. Pyydettiin häntä viemään meidät jonnekin, mistä saa aamupalaa. Päädyttiin ihanaan ravintolaan missä oli halvat ja niin herkullisen näköiset ruokalistat, että teki mieli kaikkea! Siis puuroa, mysliä, muroja... mitä tahansa muuta kuin tulista intialaista aamupalaksi! Itse menin kasvisvoileivällä, jossa kurkutkin oli lämmitetty, ja Klaara sai munakokkelia ja leipää. Oli hyvää, halpaa ja erinomaista palvelua. Sillä oli hyvä aloittaa Agran kiertelypäivä.

Pyydettiin Bobbya viemään meitä ympäriinsä, hänhän se kaupungin parhaiten tuntee. Aloitettiin Agra Fortista. Jatkettiin Baby Taj Mahalille, sieltä hän vei meidät ylös kukkulan raunioille, josta näki kaupunkia. Katseltiin kun paikalliset lapset ja nuoret pelasivat krikettiä soutumelan näköisellä mailalla. Sitten pysähdyttiin ostamaan kadulta appelsiineja ja pidettiin evästuokio keskellä Agraa Bobbyn tuktukin takapenkillä. Hän halusi, että näemme paikallisia handicraft kauppoja. Ensiksi mentiin huivikauppaan, missä oli tosi ystävälliset äiti ja tytär. Seuraavaksi johonkin kivikauppaan. Täällä vaan kun on tapana tuo tyrkyttäminen, niin ei oikein tykätä pahemmin kierrellä mestoja mistä ei kuitenkaan haluta ostaa mitään. Klaara kuunteli tuppisuuna kun yritin joka kaupassa puhua meitä pois sieltä ostamatta mitään. Viimeisessä en onnistunut. Pulitin pari euroa marmorinorsumagneetista. Sen on kuulemma tarkoitus tuoda hyvää onnea, mutta päätin että ensimmäisen kunnollisen epäonnen kohdalla saa norsumagneetti kyllä kyytiä. Oli vihdoin aika lähteä katsomaan Taj Mahalia joen toiselta puolelta, puutarhan puolelta, pohjoispuolelta... miten sen haluaa ilmaista. Odoteltiin auringonlaskua muiden kuvaajien kanssa ja kaunishan se ilmestys on, mitä maailman kauneimmaksi rakennukseksi kutsutaan. Ulkosivu on parhaillaan remontissa, mutta kiva sitä oli silti ihastella. Aurinko alkoi pikkuhiljaa laskemaan joen uoman taakse ja oli aika päättää onnistunut Agra päivä.

Näissä Agra Fortin vallihaudoissa oli mm. krokotiileja ja kilpikonnia.

Pyykinpesua Jamuna -joella

Pyhät buffelit