11.2.2017
Kovassa sängyssä, mutta vihdoinkin kuivassa vaikkakin kylmässä huoneessa nukutun yön jälkeen aloitettiin päivä menemällä aamupalalle hotellin ravintolaan. Tarjoilijamies on niin ihana ja vakipaikkamme korituoleissa saavat hymyn huulille. Saatiin paahtoleipää ja hedelmätäytteiset letut mahaan ja lähdettiin kiertelemään Jaipurin ilmaisia nähtävyyksiä. Täälläkin on niitä temppeleitä ja moskeijoita ja linnoituksia, mutta niin samannäköisiä kuin Delhissä ja Agrassa, ettei viitsitä enää kolmansia sisäänpääsyjä maksaa samanlaisiin paikkoihin. Saatiin hotellin edestä hauska tuktuk-kuski, jonka kanssa saatiin sovittua kohtuuhinta koko päiväksi. Haluttiin ensiksi kuuluisalle Hawa Mahalille, joka on Jaipurin sisällä olevassa "pinkissä kaupungissa". Portti pinkkiin kaupunkiin oli pinkihtävän oranssi, samaten rakennukset, nimestä päätellen. Kuski jätti meidät Hawa Mahalin eteen ja suoraan sanottuna pöllämystyttiin. Se oli pelkkä seinä kadun vieressä, heheh. Juurikin sen näköinen seinämä kuin google kuvahaku näytti, mutta ei todellakaan ajateltu, että se on siinä vaan kadun vieressä. Eli ei mikään kummoinen, nätti toki. Sovittiin treffit kuskin kanssa kadun toiselle puolelle, jotta voidaan kävellä basaarikatua pitkin. Täällä on vasta törmännyt noihin basaareihin, mitä oletin Intiasta löytyvän vähän kaikkialta. Hauska, että edes yhdessä paikassa päästiin niitä katselemaan. Paitsi että kaikki oli taas niin ylitsepääsemättömän tyrkkyjä, että aurinkolasit päässä käveltiin vain ohi eikä paljoa keretty itse vaatteita ja esineitä katsella.
Hawa Mahalin jälkeen lähdettiin apinatemppelille. Tuktukista noustessa seuraamme ujuttautui meidän ikäinen poika "oppaaksi" ja "apinasuojelijaksi". Aikaisemmin tällä viikolla erästä brittituristia oli päässyt apina puremaan, ja riskihän on melko suuri vesikauhun kannalta. Annettiin siis suojelijan kulkea matkassamme, etenkin kun Klaara pelkää apinoita (4kk vapaaehtoistöitä tehneenä eläintenpelastuskeskuksessa Namibiassa ja huonoja kokemuksia apinoista). Lähdettiin kiipeämään reittiä ylös apinatemppelille, matkan varrella oli lehmiä, possuja, vuohia, koiria, ihmisiä ja tietysti niitä apinoita. Päivä oli kuuma ja mäki aika jyrkkä, mutta selviydyttiin ylös temppelille. Meidät passitettiin sisään jonkun naisen luo, joka iski meille maalilla pirunsarvet otsaan ja kietoi narun ranteeseen. Lähestulkoon pakotti meidät ottamaan hennatatuoinnit, mutta päästiin pakoon. Rahaa vastaan tietysti... Ihailtiin ylhäältä käsin Jaipurin viiden miljoonan asukkaan kaupunkia, joka on kivasti vuorten ympäröimä. Alaspäin kävellessä oppaamme alkoi tietysti vaatimaan rahaa ja valitti liian pienestä summasta, mitä annettiin. Loppuen lopuksi, oma vikansa että änkeytyi meidän mukaan, ei häntä pyydetty eikä haluttu. Muutkin turistit olivat ilman. Älkää käsittäkö väärin, täällä vain on oltava töykeä tyrkyille paikallisille, jos ei halua kaikkia rahojaan menettää.
Apinatemppelin kiipeämisestä ja apinoista selvittiin ehjin nahoin ja suunnattiin vesitemppelille. Se on pienen järven - vai lammen - keskelle rakennettu temppeli, joka ei käsittääkseni ikinä ole ollut käytössä. Makeahan se oli, ihmetyttää, miten se ei ole korroosioitunut kaikkien näiden vuosien aikana. Siellä saatiin juttuseuraksi vanhempi kalifornialaismies, joka kantoi kahta isoa kameraa, näytti erittäin varakkaalta, ja kertoi meille seikkailuistaan ympäri maailmaa. Oli vaihteeksi kiva taas saada puhua englantia normaalisti. Vesitemppelin jälkeen pyydettiin tuktuk-kuskiamme viemään meidät johonkin, mistä saa lassia. Ollaan joka ruokalistalla nähty lasseja ja hedelmälasseja, eikä meillä ollut havaintoakaan mitä ne on. Haluttiin maistaa semmoista ennen kuin lähdetään Intiasta, ja päästiin likaiseen paikalliseen paikkaan, missä kukaan ei palvellut meitä. Tuktuk-kuski sai meille tilattua lassin, mentiin likaiseen pöytään istumaan ja hetken mietittyä päätettiin, että tässä paikassa ei sitä kyllä haluta. Liian myöhäistä, tarjoilija toi meille metallimukissa jotain valkoista. Maistettiin muutama siemaus. Maitoa ja sokeria, vaahtomaisessa muodossa. Ei kai siinä paljon muuta ole. Mitään herkkua se ei ollut, maistui vähän pilaantuneelle piimälle. Muki jäi melkein täydeksi, pulitettiin siitä se nelisenkymmentä senttiä ja jatkettiin matkaa Jaipurin keskuspuistoon. Matkalla tuktuk-kuski alkoi räpläämään puhelintaan, pysähteli välillä tien laitaan ja koitti saada jotain kiinni, jatkettiin matkaa, puhelimensa soi, vastasi, pysähtyi, vaikutti järkyttyneeltä. Mietittiin Klaaran kanssa, että mitä nyt on tapahtunut. Selitys kuului pian, hänen tätinsä oli juuri kuollut, joten hän sanoi vievänsä meidät puistoon, mutta jättäisi meidät sitten ja lähtisi perheensä luo.
Syötiin puistossa evääksi mandariinit ja keksejä, käveltiin vähän ympäriinsä nauttien taas hetkellisestä hiljaisuudesta ja vehreydestä. Päätettiin lähteä kävelemään hotellille tuktuk-kyydin sijasta. Kuumuudesta väsyneenä tajuttiin noin kilometrin jälkeen, että oltiin menty väärään suuntaan. Päätettiin, että hypätään sittenkin tuktukin kyytiin, ja pian takaamme tulikin kyytiä tarjoava tuktuk. Hän ei ihan tiennytkään, missä hotellimme sijaitsi vaikka näytettiin käyntikorttia, jossa luki osoite ja oli jopa ajo-ohjeet. Jonkin tovin ympäriinsä ajettua tultiin taas Klaaran kanssa kartalle, missä ollaan ja neuvottiin kuski hotellille. Ei meitä pikku ekstra-ajelu tietenkään haitannut, kun ei ollut kiire mihinkään. Mentiin taas hyväksi todettuun hotellin ravintolaan syömään ja loppuilta menikin Melbournen majoituksia etsien.
12.2.2017
Aamulla saatiin suihkusta lämmintä vettä! Tässä on nyt pari viime päivää peseydytty jääkylmällä vedellä, joten oli ihan mukava vaihteeksi saada lämmintä vettä. Mentiin taas hotellin ravintolaan aamupalalle, ja tultiin jatkamaan majoitusetsintöjä. Nähtiin aikaisempana päivänä hauskannäköinen kahvila lähellä hotellia, ja mentiin sinne puolen päivän aikaan kahville. Tänään on vapaapäivä, saadaan herkutella ja löhötä, suunnitella Australiaa ja valmistautua huomiseen 24h matkustuspäivään. Nibs cafe & chocolateria oli kyllä aivan huippupaikka! Aloitettiin mielettömän hyvillä lateilla ja sitten pistettiin oikein ranttaliksi. Klaara tilasi suklaa-banaani-juustopizzan ja itse tilasin jälkiruokavalikoiman, jossa oli vähän kaikkea. Ehkä maailman parhaimmat konvhdit mitä olin ikinä maistanut, vohvelia kermavaahdolla ja suklaalla, suklaashotti, brownieta... Tuli kyllä semmoiset ähkyt niistä, että ei voinut kun nauraa. Kahvila oli niin ihanasti sisustettu, niin epäintialainen kuin olla ja voi, ja niin ihana paikka ja henkilökunta ja tuotteet. Päätettiin, että mennään sinne huomenn lounaalle, ennen kuin lähdetään lentokentälle. Suklaaöverien jälkeen tultiin hotellille jatkamaan vapaapäivän viettoa ja lähettelemään kymmeniä sohvasurffaushakemuksia. Huomenna matka alkaa kohti kengurumaata, Intiasta selviydyttiin sittenkin!!! Peace out.
Kovassa sängyssä, mutta vihdoinkin kuivassa vaikkakin kylmässä huoneessa nukutun yön jälkeen aloitettiin päivä menemällä aamupalalle hotellin ravintolaan. Tarjoilijamies on niin ihana ja vakipaikkamme korituoleissa saavat hymyn huulille. Saatiin paahtoleipää ja hedelmätäytteiset letut mahaan ja lähdettiin kiertelemään Jaipurin ilmaisia nähtävyyksiä. Täälläkin on niitä temppeleitä ja moskeijoita ja linnoituksia, mutta niin samannäköisiä kuin Delhissä ja Agrassa, ettei viitsitä enää kolmansia sisäänpääsyjä maksaa samanlaisiin paikkoihin. Saatiin hotellin edestä hauska tuktuk-kuski, jonka kanssa saatiin sovittua kohtuuhinta koko päiväksi. Haluttiin ensiksi kuuluisalle Hawa Mahalille, joka on Jaipurin sisällä olevassa "pinkissä kaupungissa". Portti pinkkiin kaupunkiin oli pinkihtävän oranssi, samaten rakennukset, nimestä päätellen. Kuski jätti meidät Hawa Mahalin eteen ja suoraan sanottuna pöllämystyttiin. Se oli pelkkä seinä kadun vieressä, heheh. Juurikin sen näköinen seinämä kuin google kuvahaku näytti, mutta ei todellakaan ajateltu, että se on siinä vaan kadun vieressä. Eli ei mikään kummoinen, nätti toki. Sovittiin treffit kuskin kanssa kadun toiselle puolelle, jotta voidaan kävellä basaarikatua pitkin. Täällä on vasta törmännyt noihin basaareihin, mitä oletin Intiasta löytyvän vähän kaikkialta. Hauska, että edes yhdessä paikassa päästiin niitä katselemaan. Paitsi että kaikki oli taas niin ylitsepääsemättömän tyrkkyjä, että aurinkolasit päässä käveltiin vain ohi eikä paljoa keretty itse vaatteita ja esineitä katsella.
Hawa Mahalin jälkeen lähdettiin apinatemppelille. Tuktukista noustessa seuraamme ujuttautui meidän ikäinen poika "oppaaksi" ja "apinasuojelijaksi". Aikaisemmin tällä viikolla erästä brittituristia oli päässyt apina puremaan, ja riskihän on melko suuri vesikauhun kannalta. Annettiin siis suojelijan kulkea matkassamme, etenkin kun Klaara pelkää apinoita (4kk vapaaehtoistöitä tehneenä eläintenpelastuskeskuksessa Namibiassa ja huonoja kokemuksia apinoista). Lähdettiin kiipeämään reittiä ylös apinatemppelille, matkan varrella oli lehmiä, possuja, vuohia, koiria, ihmisiä ja tietysti niitä apinoita. Päivä oli kuuma ja mäki aika jyrkkä, mutta selviydyttiin ylös temppelille. Meidät passitettiin sisään jonkun naisen luo, joka iski meille maalilla pirunsarvet otsaan ja kietoi narun ranteeseen. Lähestulkoon pakotti meidät ottamaan hennatatuoinnit, mutta päästiin pakoon. Rahaa vastaan tietysti... Ihailtiin ylhäältä käsin Jaipurin viiden miljoonan asukkaan kaupunkia, joka on kivasti vuorten ympäröimä. Alaspäin kävellessä oppaamme alkoi tietysti vaatimaan rahaa ja valitti liian pienestä summasta, mitä annettiin. Loppuen lopuksi, oma vikansa että änkeytyi meidän mukaan, ei häntä pyydetty eikä haluttu. Muutkin turistit olivat ilman. Älkää käsittäkö väärin, täällä vain on oltava töykeä tyrkyille paikallisille, jos ei halua kaikkia rahojaan menettää.
Apinatemppelin kiipeämisestä ja apinoista selvittiin ehjin nahoin ja suunnattiin vesitemppelille. Se on pienen järven - vai lammen - keskelle rakennettu temppeli, joka ei käsittääkseni ikinä ole ollut käytössä. Makeahan se oli, ihmetyttää, miten se ei ole korroosioitunut kaikkien näiden vuosien aikana. Siellä saatiin juttuseuraksi vanhempi kalifornialaismies, joka kantoi kahta isoa kameraa, näytti erittäin varakkaalta, ja kertoi meille seikkailuistaan ympäri maailmaa. Oli vaihteeksi kiva taas saada puhua englantia normaalisti. Vesitemppelin jälkeen pyydettiin tuktuk-kuskiamme viemään meidät johonkin, mistä saa lassia. Ollaan joka ruokalistalla nähty lasseja ja hedelmälasseja, eikä meillä ollut havaintoakaan mitä ne on. Haluttiin maistaa semmoista ennen kuin lähdetään Intiasta, ja päästiin likaiseen paikalliseen paikkaan, missä kukaan ei palvellut meitä. Tuktuk-kuski sai meille tilattua lassin, mentiin likaiseen pöytään istumaan ja hetken mietittyä päätettiin, että tässä paikassa ei sitä kyllä haluta. Liian myöhäistä, tarjoilija toi meille metallimukissa jotain valkoista. Maistettiin muutama siemaus. Maitoa ja sokeria, vaahtomaisessa muodossa. Ei kai siinä paljon muuta ole. Mitään herkkua se ei ollut, maistui vähän pilaantuneelle piimälle. Muki jäi melkein täydeksi, pulitettiin siitä se nelisenkymmentä senttiä ja jatkettiin matkaa Jaipurin keskuspuistoon. Matkalla tuktuk-kuski alkoi räpläämään puhelintaan, pysähteli välillä tien laitaan ja koitti saada jotain kiinni, jatkettiin matkaa, puhelimensa soi, vastasi, pysähtyi, vaikutti järkyttyneeltä. Mietittiin Klaaran kanssa, että mitä nyt on tapahtunut. Selitys kuului pian, hänen tätinsä oli juuri kuollut, joten hän sanoi vievänsä meidät puistoon, mutta jättäisi meidät sitten ja lähtisi perheensä luo.
Syötiin puistossa evääksi mandariinit ja keksejä, käveltiin vähän ympäriinsä nauttien taas hetkellisestä hiljaisuudesta ja vehreydestä. Päätettiin lähteä kävelemään hotellille tuktuk-kyydin sijasta. Kuumuudesta väsyneenä tajuttiin noin kilometrin jälkeen, että oltiin menty väärään suuntaan. Päätettiin, että hypätään sittenkin tuktukin kyytiin, ja pian takaamme tulikin kyytiä tarjoava tuktuk. Hän ei ihan tiennytkään, missä hotellimme sijaitsi vaikka näytettiin käyntikorttia, jossa luki osoite ja oli jopa ajo-ohjeet. Jonkin tovin ympäriinsä ajettua tultiin taas Klaaran kanssa kartalle, missä ollaan ja neuvottiin kuski hotellille. Ei meitä pikku ekstra-ajelu tietenkään haitannut, kun ei ollut kiire mihinkään. Mentiin taas hyväksi todettuun hotellin ravintolaan syömään ja loppuilta menikin Melbournen majoituksia etsien.
 |
| Täällä lehmänsonta tehdään tuommoisiksi kiekoiksi, joita hyödynnetään monin tavoin, esim. lämmitykseen, polttoaineeksi, lannoitukseen... |
12.2.2017
Aamulla saatiin suihkusta lämmintä vettä! Tässä on nyt pari viime päivää peseydytty jääkylmällä vedellä, joten oli ihan mukava vaihteeksi saada lämmintä vettä. Mentiin taas hotellin ravintolaan aamupalalle, ja tultiin jatkamaan majoitusetsintöjä. Nähtiin aikaisempana päivänä hauskannäköinen kahvila lähellä hotellia, ja mentiin sinne puolen päivän aikaan kahville. Tänään on vapaapäivä, saadaan herkutella ja löhötä, suunnitella Australiaa ja valmistautua huomiseen 24h matkustuspäivään. Nibs cafe & chocolateria oli kyllä aivan huippupaikka! Aloitettiin mielettömän hyvillä lateilla ja sitten pistettiin oikein ranttaliksi. Klaara tilasi suklaa-banaani-juustopizzan ja itse tilasin jälkiruokavalikoiman, jossa oli vähän kaikkea. Ehkä maailman parhaimmat konvhdit mitä olin ikinä maistanut, vohvelia kermavaahdolla ja suklaalla, suklaashotti, brownieta... Tuli kyllä semmoiset ähkyt niistä, että ei voinut kun nauraa. Kahvila oli niin ihanasti sisustettu, niin epäintialainen kuin olla ja voi, ja niin ihana paikka ja henkilökunta ja tuotteet. Päätettiin, että mennään sinne huomenn lounaalle, ennen kuin lähdetään lentokentälle. Suklaaöverien jälkeen tultiin hotellille jatkamaan vapaapäivän viettoa ja lähettelemään kymmeniä sohvasurffaushakemuksia. Huomenna matka alkaa kohti kengurumaata, Intiasta selviydyttiin sittenkin!!! Peace out.
 |
| Nibs cafe & chocolateria |
No comments:
Post a Comment