Delhi, Intia

4.1.2017

Toisesta päivästä Intiassa selvitty vähän kunniakkaammin. Vedettiin sikeitä kellon ympäri ja oltiin paljon paremmalla tuulella jo heti aamusta. Mentiin läheiseen kahvilaan aamupalalle, ja sitten otettiin päiväksi tuktuk ja lähettiin kiertämään Delhin nähtävyyksiä. Täällä ei pahemmin pidä siis kävellä, vaikka niin alunperin ajateltiin. Ne rohkeat, jotka täällä uskaltavat/joutuvat jalkaisin kulkemaan, poukkoilevat tuolla hullunmyllyisen liikenteen seassa. Eli ei kiitos. Tuktuk-kuski vei meidät Intian Portille, Lotus-temppelille ja Qutub Minariin. Täällä meitä naurattaa se, että aina kun näkyy muita turisteja, huokuu päälle semmoinen helpotuksen ja turvallisuuden tunne. Euroopan kohteissa kun inhottiin turistimestoja yli kaiken. Tuktukilla ajeltiin tänään noin 40km, mikä vei huomattavasti kauemmin kuin se, että Suomessa pyöräilisi saman matkan. Liikenne on sen verran ruuhkaista.

Ennen nähtävyyksiä haluttiin kuitenkin mennä juna-asemalle, josta oltaisi varattu junaliput Agraan. Sinne päästyä meidät jo johdettiin sen verran pahasti harhaan, että luovutettiin. Päätettiin yrittää uudelleen netin kautta tai hotellihenkilökunnan avustamana myöhemmin.

Päivä Delhissä kierrellen avautui jo ihan eri näkymä koko Intiaan. On tämä sen verran eksoottinen ja monipuolinen, ettei tähän varmasti kymmenessä päivässä totu. Eilinen olotila, kun halusi vain Intiasta pois ja äkkiä, ei ole kadonnut vielä sataprosenttisesti, muuttunut ehkä siihen, että haluaa Delhin kaaoksesta pois. Toki sitä ei voi kieltää, ettei tämä kokemus ois huippuhieno, vaan tosi raskas ja kaiken kaikkiaan aika stressaava. Tuntuu, ettei kehenkään voi luottaa. Kun huomaa, että johonkin (esimerkiksi tämän päiväiseen tuktuk-kuskiin) voikin luottaa, tuo se huomattavaa helpotusta elämään.

Epäonnistuneen juna-asemakeikan jälkeen suunnattiin siis India Gatelle. Kaarimainen rakennelma sumuisen tien päässä. Nähtiin muitakin vaaleita nuoria naisia. Siellä oli myös paljon intialaisia turisteja. Hieman hämmästyttiin yhdestä seikasta: intialaisille turisteille ME ollaan niitä "nähtävyyksiä". Meidän kanssa haluttiin kuvia ja selfieitä, ihan kun jotain julkkiksia oltaisi oltu. Alkuhämmennyksen keskellä ei paljoa keretty reagoimaan vaan löysimme itsemme kököttämässä kameroiden edessä intialaisten, etenkin naisten vierellä.

Seuraava etappi Lotus Temple olikin vähän pidemmän matkan päässä. Puutarha-alueen läpi pääsi kävelemään temppelille, joka oli tietysti melkoinen ilmestys. Kaunis, valkoinen, symmetrinen ja nimensä mukaan lootuksen muotoinen. Kävelimme sisäänpääsyä kohti odottaen pääsymaksua, mitä ei onneksi edes ollut. Kengät tietysti piti riisua temppeliin mentäessä. Meille selostettiin temppelin olevan hiljaista meditaatiota varten. Oletettiin pääsevämme kokemaan kunnollisen intialaisen meditaatioseremonian lattialla. Ei se ihan sitä ollutkaan. Temppelin sisällä oli penkkejä rivissä kuin kirkossa. Siellä sai hiljaa istua sen aikaa, kun halusi, eli kun oli saanut meditoitua. Me klaaran kanssa ei olla mitään hiljaisia paikallaistujoita, joten lähdettiin aika pian pois, kun huomattiin, että useat muutkin poistuivat. Onpahan "meditoitu" intialaisessa temppelissä!

Lotuksen jälkeen päätettiin lähteä matkan päähän Qutub Minariin, raunioalueelle. Ihan ei ole selvillä, mitä raunioita ne on, täytyy googletella... Joka tapauksessa huomattiin, että sinne oli 500 rupian pääsymaksu (intialaisille 30). Laskeskeltiin rahojamme ja todettiin, ettei jää rahaa ruokaan jos maksetaan tämä ja tuktuk. Myöskään naiset eivät olisi saaneet jonottaa. Päätettiin kokeilla kortilla maksamista ja sehän toimi, eli päästiin sisään alueelle!
Keskellä seisoi korkein tönö, ja sen ympäröimänä eri kokoisia ja näköisiä raunioita. Meidän julkkismeininki jatkui, liian monet ihmiset, jopa jo japanilaisetkin pyysivät saada kuvia meidän kanssa. Opittiin sanomaan ei.
Ihana koululaisryhmä kuitenkin valloitti meikäläisen sydämen. Kaikki halusivat kätellä ja kätellä uudestaan ja ottaa kuvia ja kun menin heidän keskelle, rynnivät ne päälle niin, että polvi meni ruvelle, eikä haitannut ei sitten yhtään! Niin suloisia ja riemukkaita kavereita, ai että!

Qutub Minariin jälkeen lähdettiin pyydystämään pankkiautomaattia. Ensimmäinen ei toiminut, kahdessa seuraavassa ei ollut rahaa. Ei annettu epätoivolle valtaa, vaan jatkettiin etsimistä ja neljännestä saatiinkin jo käteistä ulos. Tai Klaara sai, mun korttia ei huolittu...

Hotellille päästyä oli jo niin kova nälkä, että mentiin hotellin viereiseen ravintolaan syömään. Kyllä ruoka tekee ihmeitä.

5.1.2017

Istutaan New Delhin päärautatieaseman kansainvälisessä turistitoimistossa jonottamassa junalippuvarauksia varten. Eilen pyrittiin tänne pääsemään, ja meidät johdettiin harhaan. Toista yritystä varten selvitettiin etukäteen tarkasti, mihin täällä pitää mennä. Meidän ei anneta koko alueella liikkua rauhassa ei sitten ollenkaan. Jokainen vastaantulija koittaa johdattaa meitä harhaan neuvomalla menemään kaupungin toiselle puolelle varauskeskukseen, ja ne kaikki on huijaustoimistoja. Ainoat viralliset liput saa täältä missä ollaan tällä hetkellä, taikka netistä varattuna, mikä tosin osoittautui Intian ulkopuoliselle kansalaiselle erittäin haastavaksi, ja loppujen lopuksi mahdottomaksi sivuston ollessa suljettuna teknisten ongelmien vuoksi. Tungettiin itsemme väkijoukon ja huijareiden läpi ja päästiin vihdoin oikeaan paikkaan. Täällä on nyt jonotettu kohta 45min, ja ehkä noin puolivälissä ollaan. Kun verotoimistossa jonottaisi!
Toivotaan parasta, että nyt saatais nää liput.

Tänään olisi tarkoitus kiertää Vanhan Delhin nähtävyyksiä, ja tuktukilla tietysti, ei parane kävellä. Juna-asemalle tänään käveltiin! Tai parempi sana kuvaamaan sitä eteenpäinpääsyä jalkaisin on ehkä poukkoilu. Kadut pitää ylittää vaan riskillä ja tuurilla. Ei oo muuta vaihtoehtoa. Ainakin toistaiseksi ollaan selvitty.

Saatiin junaliput!!! Tuli niin voittajafiilis!!! Melkein kaks tuntia jonotettiin, täytettiin lappuja ja vihdoin viimein päästiin tiskille. Ennen sitä jonotusaulassa meidän juttusille tuli yksinäinen vaalea nainen, bongattiin toinen toisemme ja yhdistyttiin. Hän oli Tšekistä, tänään saapunut Delhiin, ja hänellä oli tismalleen samat tunteet kun meillä oli saapumispäivänä. Pystyttiin kuitenkin tsemppaamaan häntä, koska meillekin jo kahden kolmen päivän jälkeen on kaikki paljon helpompaa. Täällä ei siis tosiaan naisia näy kuljeksivan yksin, etenkään ulkomaalaisia. Aina kun bongataan länsimaalainen turistinainen, on hänen seurassaan aina vähintään yksi mies. Se välillä vähän hirvittää, mutta eteenpäin on vain mentävä. Yritetään näyttää mahdollisimman itsevarmoilta ja siltä, ettei oltaisi yhtään eksyksissä. Isot huivit ja tummat aurinkolasit on pitkälti meidän pelastusvälineet, peitetään hiukset ja kasvot niin ei erotuta niin helposti joukosta.

Kun junaliput oli hallussa, otettiin juna-asemalta tuktuk, (hienosti tinkien!!!) ja lähdettiin Old Delhiin. Se oli kyllä ihan omaa luokkaansa New Delhiin verrattuna. Jos joku voi vielä New Delhiä kaoottisempaa olla, niin se on Old Delhi. Väkimäärä, liikenne, kojut, kadut, sotku, köyhät, haju, markkinat, jälleen kerran väenpaljous, ja sikin sikin sojottavat ja pingottavat sähköjohdot...
Hurja tuktuk-kuski vei meidät Red Fortille, jossa meidän julkisuus alkoi saman tien ja kuvia haluttiin ottaa meistä ja meidän kanssa. Jyrkkää eitä. Red Fortin linnoitus oli valtava, ja sisäänpääsyjonot vähintään yhtä valtavat. Lähdettiin vain kävelemään linnoitusta ympäri, mutta käännyttiin takaisin aika pian. Meillä on siis tavoitteena joka päivä olla kuuteen mennessä hotellilla, koska kuudelta tulee pimeä ja silloin ei yksinäisillä vaaleilla naisilla ole mitään asiaa liikkua näillä kaduilla. Red Fortilta otettiin pyöräriksa - taas omanlaisensa kokemus erittäin huonokuntoisilla kaduilla - Jama Masjid -moskeijalle. Hienoin rakennus täällä tähän asti. Alueelle pääsy vaati muutamansadan rupian kameraluvan, kenkien poisoton ja suuren huivin päälle. Paljain varpain tepasteltiin sisäpihalla, jossa oli leikkiviä lapsia, köyhiä, rukoilijoita, turisteja, kaikenlaista porukkaa. Oli ehdottomasti käymisen arvoinen. Sieltä suunnattiin takaisin hotellille, vedettiin pikku siestat ja lähdettiin etsimään ruokapaikkaa. Ei tehnyt mieli tyhjään mahaan vetää taas tulista intialaista, joten päädyttiin tyylikkäästi Pizza Hutiin. Sieltä marketin kautta ostamassa eväitä huomiselle muutaman tunnin junamatkalle, ja hotellille lepäämään ja pakkaamaan. Huomenna nokka kohti Agraa!