1.4.2017
Huhtikuu on räiskähtänyt päin näköä yllättäen kun mikäkin. Uusi-Seelanti on osoittautunut kirjaimellisesti sanoinkuvaamattoman upeaksi. Etenkin tämä maaseutu. Aloitetaan kuitenkin Aucklandista, mihin laskeuduttiin muutama päivä sitten.
Synttäripäivä oli surullinen, koska piti jättää maa, joka totaalisesti valloitti sydämeni. Mutta täynnä intoa edessä odottavien seikkailujen johdosta. Lentokoneen laskeutuessa sää oli harmaa ja hieman ripsi vettä. Maahantulon suhteen oltiin tosi tiukkoja, etenkin siitä, mitä sinne voi tuoda. Oltiin jätetty rinkkaan tonnikalaa ja myslipatukoita, jotka ajateltiin hyödyntää myöhemmin. Oltaisiin kuitenkin saatu neljänsadan sakot, jos ei oltaisi suostuttu heittämään niitä pois. Aika pitkään saatiin jonottaa, mutta päästiin lopulta kentältä ulos ja napattiin bussi keskustaan ja käveltiin hostellille. Ihana omistaja, joka teki meidän olosta heti kotoisan ja rennon! Siisti, tilava ja tosi hyvä hostelli. Oltiin kaikki vähän väsyneitä, joten ei jaksettu lähteä keskustaan sinä iltana. Itse olen onnistunut jättämään juoksuhousut jonnekin, ainoat siistit pitkät housuni. Päätettiin lähteä synttäri-illan kunniaksi cocktaileille, ja löysinkin hostellin vaatekorista sopivat farkut jalkaan niin ei tarvinnut lökäreissä lähteä. Baarimikko askarteli meidän drinkkejä jonkun vartin ja tarjosi mulle vielä jotain hienoa rommia synttäreiden kunniaksi. En kehdannut kieltäytyä, vaikken todellakaan mikään rommin ystävä ole. Nautittiin drinkit ja lähdettiin nukkumaan, jotta ollaan pirteinä seikkailemassa Aucklandissa seuraava päivä! Sainkin kyllä nukuttua niin hyvin, etten edes muista millon viimeksi vetänyt niin sikeät unet.
3.4.2017
Tällä hetkellä makaan teltassa superväsyneenä Huka-vesiputousten vierellä olevalla ilmaisella leirintäalueella. Kännykkä on niin vähän kädessä saati läppäri, että muistot on vaan mielessä eikä missään ylhäällä. Päivät menee pitkälti ratin takana istuessa ja vaeltaessa, että näin kahdeksalta illalla voi hyvin alkaa valmistautua yöpuulle. Yritän nyt kuitenkin saada vähän ajatuksia puettua sanoiksi, mikä tulee olemaan haasteellista, sillä Uusi-Seelanti on ihan kirjaimellisesti sanoinkuvaamattoman upea.
Ensimmäinen kokonainen päivä Aucklandissa meni kierrellen ympäri kaupunkia, yksi tavoite mielessä: kummitätini Maija käski minun etsiä kaupungin paras kakkupala ja mennä nauttimaan siitä. Käveltiin keskuskatua pitkin - samalla metsästin niitä juoksuhousuja - ja satamaa pitkin. Ei meinannut löytyä kahvilan kahvilaa, kunnes jollain pienemmällä kadulla löytyi oikein herkullisen näköinen paikka ja siellä vedin naamaan niin täyteläisen suklaakakkupalan että. Kiitos Maija!
Mentiin hostellille kokkaamaan makaronilaatikkoa ja sen ollessa uunissa jammailtiin Klaaran kanssa ihan urakalla, koska sieltä löytyi piano ja kitara. Myöhemmin samana iltana lähdettiin Skytowerille ja nähtiin auringonlasku ylhäältä käsin. Odotettiin myös, että pimeä laskeutuu että näkee kaupungin valaistuna. Olihan sieltä kerrassaan upeat näkymät 225 metrin korkeudesta!
Seuraava aamu oli tarkoitus pyhittää leirintätarvikkeiden metsästämiseen, mutta kyseiset kaupat olivat kaupungin ulkopuolella automatkan päässä, ja vuokra-auto saataisiin haettua vasta yhdeltätoista. Käytettiin aamu hyödyksi googlettelemalla paikkoja mihin mennä ja tehden reittisuunnitelmaa. Vihdoin lähdettiin hakemaan autoa ja siellä meitä virallisten asioiden jälkeen odotti pieni sininen Suzuki Swift! Swift on legenda, ei siitä sen enempää, joten oltiin enemmän kuin innoissamme Swiftistä! Alunperin meidän piti saada Fiat Punto, mutta Swift oli iloinen yllätys. Klaara aloitti ajamisen, se on sentään ollut vaihdossa nz-aus vuoden ja kerennyt tottua vasemmanpuoleiseen liikenteeseen. Aloitin oman roolini pelkääjän paikalla huutamalla ohjeita. Se oli melkoinen aloitus, täytyy myöntää. Oltiin varmaan huvittava näky. Pian se kuitenkin siitä ja alettiin jo vähän ymmärtämään meidän kummallista navigaattoriakin.
Kun päästiin kaupungista ulos ja maaseudulle, ei voinut olla kun suu apposen auki koko kolmen tunnin matkan Taurangaan. Juuri niitä sanoinkuvaamattoman upeita maisemia on vaan kaikkialla mihin katseen kääntää. Vihreää kukkulaa, vuorta, usvaa, lampaita, vuoria, lehmiä, lisää kukkuloita ja vuoria ja kaikki niin kovin vihreää. Maisema, johon ei ikinä kyllästyisi. Onneksi Klaara ajoi ekan puoliskon, jotta voi rauhassa silmät suurina vain ihailla ympärilleen. Luonnon kauneuden voit kuvitella miettimällä tuhatta kauneinta adjektiivia mitä mieleen tulee. Edes kuvat ei riitä - ei lähellekään - kertomaan tästä luonnon ihmeellisyydestä.
Swift, jota kutsumme sinkuksi, on erittäin täyteen ahdettu. Kolme ihmistä, kolmen ihmisen rinkat, päiväreput ja ruokakassit sekä mun ja Klaaran teltta, Trangia, kasa isoja vesipulloja, makuupussit, paistinpannut ja muut hauskat vehkeet. Siellä ei kenelläkään ole turhan paljoa tilaa, mutta onneksi etäisyydet täällä ovat lyhyitä, yleensä 1-2h paikasta toiseen jos sitäkään. Auto on kyllä ehdottomasti paras tapa nähdä tätä maata. Saa vapaasti aikatauluttaa menonsa ja pääsee näkemään niin paljon enemmän kuin jos bussilla liikkuisi. Ajaminenkin sujuu jo ihan normaalisti eikä tunnu pahemmin oudolta. Välillä saattaa pyyhkijät mennä päälle vilkun sijasta, mutta yllättävän helppoa on tehdä kaikki päinvastoin kun mihin on tottunut.
9.4.2017
Apuva. Viimeksi oon kirjottanut mitään viikko sitten ja nyt odotellaan jo lennon lähtöä toiselle puolelle maapalloa. Yritän epätoivoisesti muistaa retkiä ja paikannimiä, mitä Uudessa-Seelannissa koettiin. Koko ajan vaan tehtiin paljon ja käytettiin kaikki aika hyväksemme. Vain kakstoista päivää maassa ei ole tarpeeksi, mutta Pohjoissaaren sillä aikaa sai aika hyvin kierrettyä. Reitti tosiaan oli Auckland-Tauranga-Hobbiton-Rotorua-Taupo-Napier-Hastings-Palmerston North-Masterton-Wellington. Kirjoitin nuo itselleni ylös, jotta voisin yrittää muistella tarkemmin tätä tekstiä kirjoittaessa...
Telttailu. Mikä ihana asia! Ruuan kokkaaminen trangialla, niin hauskaa! Uudessa-Seelannissa olin aina vain innoissani joka asiasta. Odotin aina innolla jokaista paikkaa, jokaista vaellusta, jokaista ajomatkaa, jokaista teltan pystyttämistä, jokaista yötä teltassa, jokaista kokkausta meidän trangialla. Innoissani kuin pieni lapsi. Taurangassa käytiin vain katsomassa vesiputouksia ja oltiin siellä yksi yö. Sieltä seuraavana aamuna lähdettiin johonkin niin mahtavaan paikkaan, että siihen ei tule sanat eikä kuvat riittämään kuvailemaan sitä ihmemaailmaa nimeltä Hobbiton!
Hobbiton on monelle tuttu Taru Sormusten Herrasta ja Hobitti -elokuvista. Siellä ne pienet hobitit asustelevat, omassa hobittikylässään. Omin päin sinne ei pääse vaan pitää olla osana opastettua kierrosta, mikä aluksi vähän tuntui tyhmältä. Mutta loppujen lopuksi oli ihan hirvittävän hyvä, sillä kuultiin niin paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia Hobbitonin rakentamisesta sekä elokuvista ja kuvauksista itsestään, sillä oppaamme sattui olemaan chicagolainen tarusormustenherrastafriikki. Hän oli niin innostava ja innoissaan itsekin kaikesta, vaikka samat stoorit kertookin monta kertaa päivässä. Kun bussilla ajettiin tuonne Hobbitoniin, matkalla vain ihastelin kukkulaista usvaista maisemaa ja pystyin niin kuvittelemaan itseni tarinoiden satumaailmaan. Lähdettiin sitten oppaan johdolla ryhmässä kävelemään itse hobittireikien luo ja nähtiin kaikki yksityiskohdat niistä, joihin on nähty niin paljon vaivaa. Huomaa kyllä, että elokuvien ohjaaja Peter Jackson ei antanut minkään olla yhtään vähempää kuin täydellistä. Hobbiton itse asiassa purettiin Taru Sormusten Herrasta kuvausten jälkeen, mutta ihmisiä kävi silti ihastelemassa ja kuvaamassa pelkkiä jäljellejääneitä reikiä. Hobitti elokuvia varten kylä rakennettiin uudestaan ja kaiken piti olla täydellistä ja samanlaista. Jopa yksi puu kaadettiin ja rakennettiin sen rungosta uudestaan samalle kohdalle, pienemmäksi kuin alkuperäinen, sillä Hobitti elokuvat kuvattiin TSH:n jälkeen vaikka se sijoittuu aikaisempaan aikaan. Puun lehdet askarreltiin käsin ja Jackson pisti vielä työntekijöitä spreiaamaan lehdet, jotta ne saadaan oikean sävyisiksi vihreiksi. Kaikenmoisia yksityiskohtia sitä opittiinkin, ihan super super SUPER mielenkiintoinen kierros!!!
Lipun hintaan kuului drinkit Green Dragon Inn -baarissa, mikä on elokuvissa hobittien baari, missä iloiset vekkulit tanssivat ja pitävät hauskaa! Siellä saatiin ihanista mukeista kylmää siideriä, kaljaa tai ginger beeriä. Sää näytti päivän alussa kehnolta, mutta saatiinkiin ihmemaailmaan mitä täydellisin sää! Kirkasta, aurinkoista ja sopivan lämmin. Olen kyllä niin iloinen, että tuli Brisbanessa katsottua TSH elokuvat, muuten en olisi osannut olla niin riemuissani tuolla.
"Tiäksä, mä oon aika ylpee susta et sä oot joka päivä heränny ennen seittemää etkä sä oo ees ollu semmonen hirvee monsteri, mitä mä vähän pelkäsin." -Klaara minulle.
Huhtikuu on räiskähtänyt päin näköä yllättäen kun mikäkin. Uusi-Seelanti on osoittautunut kirjaimellisesti sanoinkuvaamattoman upeaksi. Etenkin tämä maaseutu. Aloitetaan kuitenkin Aucklandista, mihin laskeuduttiin muutama päivä sitten.
Synttäripäivä oli surullinen, koska piti jättää maa, joka totaalisesti valloitti sydämeni. Mutta täynnä intoa edessä odottavien seikkailujen johdosta. Lentokoneen laskeutuessa sää oli harmaa ja hieman ripsi vettä. Maahantulon suhteen oltiin tosi tiukkoja, etenkin siitä, mitä sinne voi tuoda. Oltiin jätetty rinkkaan tonnikalaa ja myslipatukoita, jotka ajateltiin hyödyntää myöhemmin. Oltaisiin kuitenkin saatu neljänsadan sakot, jos ei oltaisi suostuttu heittämään niitä pois. Aika pitkään saatiin jonottaa, mutta päästiin lopulta kentältä ulos ja napattiin bussi keskustaan ja käveltiin hostellille. Ihana omistaja, joka teki meidän olosta heti kotoisan ja rennon! Siisti, tilava ja tosi hyvä hostelli. Oltiin kaikki vähän väsyneitä, joten ei jaksettu lähteä keskustaan sinä iltana. Itse olen onnistunut jättämään juoksuhousut jonnekin, ainoat siistit pitkät housuni. Päätettiin lähteä synttäri-illan kunniaksi cocktaileille, ja löysinkin hostellin vaatekorista sopivat farkut jalkaan niin ei tarvinnut lökäreissä lähteä. Baarimikko askarteli meidän drinkkejä jonkun vartin ja tarjosi mulle vielä jotain hienoa rommia synttäreiden kunniaksi. En kehdannut kieltäytyä, vaikken todellakaan mikään rommin ystävä ole. Nautittiin drinkit ja lähdettiin nukkumaan, jotta ollaan pirteinä seikkailemassa Aucklandissa seuraava päivä! Sainkin kyllä nukuttua niin hyvin, etten edes muista millon viimeksi vetänyt niin sikeät unet.
3.4.2017
Tällä hetkellä makaan teltassa superväsyneenä Huka-vesiputousten vierellä olevalla ilmaisella leirintäalueella. Kännykkä on niin vähän kädessä saati läppäri, että muistot on vaan mielessä eikä missään ylhäällä. Päivät menee pitkälti ratin takana istuessa ja vaeltaessa, että näin kahdeksalta illalla voi hyvin alkaa valmistautua yöpuulle. Yritän nyt kuitenkin saada vähän ajatuksia puettua sanoiksi, mikä tulee olemaan haasteellista, sillä Uusi-Seelanti on ihan kirjaimellisesti sanoinkuvaamattoman upea.
Ensimmäinen kokonainen päivä Aucklandissa meni kierrellen ympäri kaupunkia, yksi tavoite mielessä: kummitätini Maija käski minun etsiä kaupungin paras kakkupala ja mennä nauttimaan siitä. Käveltiin keskuskatua pitkin - samalla metsästin niitä juoksuhousuja - ja satamaa pitkin. Ei meinannut löytyä kahvilan kahvilaa, kunnes jollain pienemmällä kadulla löytyi oikein herkullisen näköinen paikka ja siellä vedin naamaan niin täyteläisen suklaakakkupalan että. Kiitos Maija!
Mentiin hostellille kokkaamaan makaronilaatikkoa ja sen ollessa uunissa jammailtiin Klaaran kanssa ihan urakalla, koska sieltä löytyi piano ja kitara. Myöhemmin samana iltana lähdettiin Skytowerille ja nähtiin auringonlasku ylhäältä käsin. Odotettiin myös, että pimeä laskeutuu että näkee kaupungin valaistuna. Olihan sieltä kerrassaan upeat näkymät 225 metrin korkeudesta!
Seuraava aamu oli tarkoitus pyhittää leirintätarvikkeiden metsästämiseen, mutta kyseiset kaupat olivat kaupungin ulkopuolella automatkan päässä, ja vuokra-auto saataisiin haettua vasta yhdeltätoista. Käytettiin aamu hyödyksi googlettelemalla paikkoja mihin mennä ja tehden reittisuunnitelmaa. Vihdoin lähdettiin hakemaan autoa ja siellä meitä virallisten asioiden jälkeen odotti pieni sininen Suzuki Swift! Swift on legenda, ei siitä sen enempää, joten oltiin enemmän kuin innoissamme Swiftistä! Alunperin meidän piti saada Fiat Punto, mutta Swift oli iloinen yllätys. Klaara aloitti ajamisen, se on sentään ollut vaihdossa nz-aus vuoden ja kerennyt tottua vasemmanpuoleiseen liikenteeseen. Aloitin oman roolini pelkääjän paikalla huutamalla ohjeita. Se oli melkoinen aloitus, täytyy myöntää. Oltiin varmaan huvittava näky. Pian se kuitenkin siitä ja alettiin jo vähän ymmärtämään meidän kummallista navigaattoriakin.
Kun päästiin kaupungista ulos ja maaseudulle, ei voinut olla kun suu apposen auki koko kolmen tunnin matkan Taurangaan. Juuri niitä sanoinkuvaamattoman upeita maisemia on vaan kaikkialla mihin katseen kääntää. Vihreää kukkulaa, vuorta, usvaa, lampaita, vuoria, lehmiä, lisää kukkuloita ja vuoria ja kaikki niin kovin vihreää. Maisema, johon ei ikinä kyllästyisi. Onneksi Klaara ajoi ekan puoliskon, jotta voi rauhassa silmät suurina vain ihailla ympärilleen. Luonnon kauneuden voit kuvitella miettimällä tuhatta kauneinta adjektiivia mitä mieleen tulee. Edes kuvat ei riitä - ei lähellekään - kertomaan tästä luonnon ihmeellisyydestä.
Swift, jota kutsumme sinkuksi, on erittäin täyteen ahdettu. Kolme ihmistä, kolmen ihmisen rinkat, päiväreput ja ruokakassit sekä mun ja Klaaran teltta, Trangia, kasa isoja vesipulloja, makuupussit, paistinpannut ja muut hauskat vehkeet. Siellä ei kenelläkään ole turhan paljoa tilaa, mutta onneksi etäisyydet täällä ovat lyhyitä, yleensä 1-2h paikasta toiseen jos sitäkään. Auto on kyllä ehdottomasti paras tapa nähdä tätä maata. Saa vapaasti aikatauluttaa menonsa ja pääsee näkemään niin paljon enemmän kuin jos bussilla liikkuisi. Ajaminenkin sujuu jo ihan normaalisti eikä tunnu pahemmin oudolta. Välillä saattaa pyyhkijät mennä päälle vilkun sijasta, mutta yllättävän helppoa on tehdä kaikki päinvastoin kun mihin on tottunut.
9.4.2017
Apuva. Viimeksi oon kirjottanut mitään viikko sitten ja nyt odotellaan jo lennon lähtöä toiselle puolelle maapalloa. Yritän epätoivoisesti muistaa retkiä ja paikannimiä, mitä Uudessa-Seelannissa koettiin. Koko ajan vaan tehtiin paljon ja käytettiin kaikki aika hyväksemme. Vain kakstoista päivää maassa ei ole tarpeeksi, mutta Pohjoissaaren sillä aikaa sai aika hyvin kierrettyä. Reitti tosiaan oli Auckland-Tauranga-Hobbiton-Rotorua-Taupo-Napier-Hastings-Palmerston North-Masterton-Wellington. Kirjoitin nuo itselleni ylös, jotta voisin yrittää muistella tarkemmin tätä tekstiä kirjoittaessa...
Telttailu. Mikä ihana asia! Ruuan kokkaaminen trangialla, niin hauskaa! Uudessa-Seelannissa olin aina vain innoissani joka asiasta. Odotin aina innolla jokaista paikkaa, jokaista vaellusta, jokaista ajomatkaa, jokaista teltan pystyttämistä, jokaista yötä teltassa, jokaista kokkausta meidän trangialla. Innoissani kuin pieni lapsi. Taurangassa käytiin vain katsomassa vesiputouksia ja oltiin siellä yksi yö. Sieltä seuraavana aamuna lähdettiin johonkin niin mahtavaan paikkaan, että siihen ei tule sanat eikä kuvat riittämään kuvailemaan sitä ihmemaailmaa nimeltä Hobbiton!
Hobbiton on monelle tuttu Taru Sormusten Herrasta ja Hobitti -elokuvista. Siellä ne pienet hobitit asustelevat, omassa hobittikylässään. Omin päin sinne ei pääse vaan pitää olla osana opastettua kierrosta, mikä aluksi vähän tuntui tyhmältä. Mutta loppujen lopuksi oli ihan hirvittävän hyvä, sillä kuultiin niin paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia Hobbitonin rakentamisesta sekä elokuvista ja kuvauksista itsestään, sillä oppaamme sattui olemaan chicagolainen tarusormustenherrastafriikki. Hän oli niin innostava ja innoissaan itsekin kaikesta, vaikka samat stoorit kertookin monta kertaa päivässä. Kun bussilla ajettiin tuonne Hobbitoniin, matkalla vain ihastelin kukkulaista usvaista maisemaa ja pystyin niin kuvittelemaan itseni tarinoiden satumaailmaan. Lähdettiin sitten oppaan johdolla ryhmässä kävelemään itse hobittireikien luo ja nähtiin kaikki yksityiskohdat niistä, joihin on nähty niin paljon vaivaa. Huomaa kyllä, että elokuvien ohjaaja Peter Jackson ei antanut minkään olla yhtään vähempää kuin täydellistä. Hobbiton itse asiassa purettiin Taru Sormusten Herrasta kuvausten jälkeen, mutta ihmisiä kävi silti ihastelemassa ja kuvaamassa pelkkiä jäljellejääneitä reikiä. Hobitti elokuvia varten kylä rakennettiin uudestaan ja kaiken piti olla täydellistä ja samanlaista. Jopa yksi puu kaadettiin ja rakennettiin sen rungosta uudestaan samalle kohdalle, pienemmäksi kuin alkuperäinen, sillä Hobitti elokuvat kuvattiin TSH:n jälkeen vaikka se sijoittuu aikaisempaan aikaan. Puun lehdet askarreltiin käsin ja Jackson pisti vielä työntekijöitä spreiaamaan lehdet, jotta ne saadaan oikean sävyisiksi vihreiksi. Kaikenmoisia yksityiskohtia sitä opittiinkin, ihan super super SUPER mielenkiintoinen kierros!!!
Lipun hintaan kuului drinkit Green Dragon Inn -baarissa, mikä on elokuvissa hobittien baari, missä iloiset vekkulit tanssivat ja pitävät hauskaa! Siellä saatiin ihanista mukeista kylmää siideriä, kaljaa tai ginger beeriä. Sää näytti päivän alussa kehnolta, mutta saatiinkiin ihmemaailmaan mitä täydellisin sää! Kirkasta, aurinkoista ja sopivan lämmin. Olen kyllä niin iloinen, että tuli Brisbanessa katsottua TSH elokuvat, muuten en olisi osannut olla niin riemuissani tuolla.
 |
| Etsi kuvasta feikkipuu. |
"Tiäksä, mä oon aika ylpee susta et sä oot joka päivä heränny ennen seittemää etkä sä oo ees ollu semmonen hirvee monsteri, mitä mä vähän pelkäsin." -Klaara minulle.
No comments:
Post a Comment