Rotorua, Uusi-Seelanti

9.4.2017

Rotorua

Ajomatka Matamatasta (kylä, missä Hobbiton on) seuraavaan kohteeseen Rotoruaan oli nopea. Mentiin Rotoruassa jonkin kosken/putousten varrelle, mistä oltiin luettu, että siellä on köysi, jolla voi heijata itsensä veteen liaanimaisesti. Oltiin ihan innoissamme. Kaisa siitä syystä, että pääsee putouksille ensimmäistä kertaa uimaan, Klaara ja minä siitä syystä, että saataisiin suihku. Kun oltiin metsälenkki kävelty ja löydettiin köysi, todettiin, että olisi suoranainen itsemurha edes kuvitella menevänsä veteen. Virtaukset täällä eivät ole mitään pikkuvirtoja. Vesiputouksia on paljon vuoristojen takia, ja se vesi tulee sitten rajulla voimalla. Sen lisäksi, että omilla silmillämme nähtiin vaara, oli kaikkialla myös kylttejä, että ei suositella menevän uimaan, sillä siellä kuolee vuosittain useita ihmisiä virtausten takia. Lisäksi vedessä on jotain mikrobiologisia eliöitä, mitkä ei ole hyväksi ihmiselle. 

Mentiin tuona päivänä ajoissa meidän camping-alueelle. Kaisa täällä omasta tahdostaan nukkuu siis hostelleissa ja Klaara ja minä telttaillaan. Rotoruasta ei löytynyt ilmaisia telttapaikkoja, joten kierreltiin leirintäalueita kyselemässä hintoja ja löydettiin täydellinen ja halpa ihanan järven rannalta. Saatiin vaatetta pestyä ja lämpimät suihkut. Alueen omistajat olivat aivan ihana vanhempi pariskunta, jotka tekivät olomme kotoisaksi. Pystytettiin teltta järven vierelle ja ihasteltiin tyyntä järveä ja kymmeniä mustia joutsenia. Grillattiin pannullamme makkaraa ja todettiin taas, kuinka ihanaa reissaus on. 

Aamuinen herätys oli ehkä yksi parhaista, mitä olen eläissäni kokenut. Kömmin teltasta ulos ja näen auringon nousevan tyyntä järveä vasten, usvan veden pinnassa ja paljon lintuja ihan lähellä. Huudahdan Klaaralle, että melkoisen nättiä täällä. Toverin leuka kanssa vähän loksahti auki kun näky osui silmien eteen. Siellä keitettiin aamupuurot ja nautittiin elämästä. Purettiin teltta, pakattiin kimpsut ja kampsut autoon ja haettiin Kaisa hostelliltansa. Suunnattiin erääseen puistoon, josta olin lukenut. Rotorua on Uuden-Seelannin volkaanisin kaupunki, ja volkaanista höyryä nousee kaivoista ja joka paikasta. Tämä puisto oli täynnä pieniä lampia ja lätäköitä ja mutakylpyjä, kaikista vain nousi höyryä ja veden lämpötilat olivat yli 80 celsiuksen, jotkut jopa poreilivat, etenkin mutalammikot. Se oli kyllä makea paikka. Välillä kadotti toverit höyryn sekaan vaikka seisoivat kahden metrin päässä tai lähempänäkin. 

Volkaanisesta puistosta lähdettiin paikalliseen Maorikylään Whakarewarewaan. Siellä järjestetään opastettuja kierroksia turisteille, mutta mikä parasta, siellä ihan oikeasti asuu ja elää maoreja. Oppaamme oli nainen, jonka isoisoisoisä asui aikanaan kylässä, mikä oikeuttaa oppaamme käyttämään muun muassa kylän ”uunia”. Tämäkin maorikylä on siis erittäin volkaanista aluetta, maa on todella lämmin jalkojen alla, lammet höyryävät samalla lailla kuin puistossakin, ja maorit käyttävät tätä volkaanisuutta hyväkseen arjessa. Ruokia valmistetaan sulkemalla ne tietynlaisiin laatikkoihin pariksi tunniksi. Siellä höyry kypsyttää perunat ja lihat ja muut kypsäksi, ilman että kuluu sähköä tai tarvitsee tehdä paljoa esivalmisteluja. He ovat rakentaneet pesualtaansa siten, että lämmin vesi ylhäältä valuu koloihin, joissa he peseytyvät ja rentoutuvat. Keittävät maissinsa heittämällä ne säkissä yhteen lammista... Niin makeita tarinoita ja yksityiskohtia oppi kyllä tuollakin paikassa, että ei yhtään semmoisista harmita maksaa sisään. 

Whakarewarewan jälkeen mentiin vielä seikkailemaan Red Woodsiin parin tunnin lenkille. Upeita, jättimäisiä, punertavia, korkeita, ihania puita vain kaikkialla! Hyvän vaelluksen jälkeen haluttiin vielä päivää hyödyntää jotenkin ja päätettiin ajaa Blue Lake nimiselle järvelle. Siellä ei ollut pahemmin tekemistä, koska ei tullut otettua uikkareita mukaan. Järvivesi oli kylmää, joten ei hirveästi tehnyt mielikään mennä pulahtamaan. Nautiskeltiin rannalla joitakin hetkiä seuraten muiden ihmisten touhuja ja syötiin hedelmät. Vietiin sitten Kaisa hostellille ja etsittiin Klaaran kanssa Mäkkäristä wifisteriä, jotta keksittäisiin mihin mennä seuraavaksi yöksi. Löydettiin ilmainen leirintäalue, mutta se oli reilu puolen tunnin ajomatkan päässä. Oltiin jo sinne lähdössä, mutta eteen osui pieni probleema: auton saisi parkkiin metsän toiselle puolelle, ja itse leirintäalueelle pitäisi rämpiä pimeän poluttoman metsän läpi telttoinemme päivineen yli kilsa. Päädyttiin menemään takaisin samaan paikkaan, missä oltiin edellisyö, olihan se osoittautunut ihan huippupaikaksi!

Huomaa hirttonaru.

Maissinkeittoa maorityyliin.