Mendoza, Argentiina

17.4.2017

Bussit Argentiinassa on kyllä osattu tehdä mukaviksi! Tuokin Buenos Aires-Mendoza väli, joka myöhästymisen takia venyi seitsemääntoista tuntiin, vierähti hirmu nopeasti ohi! Se oli mukavampi ja nopeampi kuin vaikka kolmentoista tunnin lento Uudesta Seelannista tänne. Saavuttiin vihdoin hiljaiseen Mendozaan ja seikkailtiin tyhjien katujen läpi hostellille. Tosi iloinen vastaanotto saatiin nuorelta venezuelalaiselta pojalta, jolla oli erinomainen englanti. Jouduttiin pari tuntia odottamaan aulatiloissa, ennen kuin päästiin huoneeseen. Tuon parin tunnin aikana yritettiin keksiä ja suunnitella tekemistä Mendozan ajalle ja katsottiinkin viiniretkiä tai vuoriretkiä. Mendoza on Argentiinan viinipääkaupunki, täällä tuotetaan 70% Argentiinan viineistä ja rypäleet ovat erinomaisia! Siksi haluttiin yrittää päästä viinitilakierrokselle nimenomaan täällä. Hostellin tarjoamat vaihoehdot eivät oikein napanneet. Itse olisin kovasti halunnut lähteä vaeltamaan Andeille, mutta ei nyt satu rinkassa olemaan ihan tarpeeksi lämpimiä vaellusvaatteita tuonne ympäristöön. Toisella kertaa sitten. Lähdettiin keskustaan etsimään turistitoimistoja, josko oltaisi saatu enemmän vaihtoehtoja. Mikään niistä toimistoista, mitä löydettin, ei tarjonnut mitään mitä haettiin. Eli ilmeisen epätapahtumarikas taitaisi tästä viikonlopusta tulla, etenkin kun pääsiäisen takia kaikki on kiinni.

Klaara halusi täällä kunnon pihviä ja paikallista hyvää viiniä ravintolassa, joten mentiin ravintolakadulle kiertelemään etsimään hyvän näköistä ravintolaa. Päädyttiin erääseen, jossa Klaara sai pihviänsä ja meikäläinen ihan vaan kanaa, kun ei tuo punainen liha ole mitään lempparia, etenkään pihvi. Chardonnay oli aivan super maukasta, mutta ruuasta ei voi sanoa samaa. Annoksemme olivat melko säälittävät: kana/lihapihvi ja ranskalaisia. Ei mitään salaattia tai lisukkeita. Klaaran pihvi oli aivan himskatin pippurinen ja mun kanan sitruunakastike oli lähinnä jotain sinaappimajoneesin kaltaista, ei mikään makuelämys. Kyllä sillä mahat täyteen sai, mutta aika pettyneitä oltiin. Mentiin viereiseen jäätelöbaariin hakemaan pirisystä jälkkäristä.

Lauantaina oli uloskirjaus hostellilta, jätettiin vain kamat sinne ja lähdettiin kovasti kehuttuun puistoon tallustelemaan. Vettä ripsi vähän ja puistossa ei oikein ollut mitään, heh. Mentiin supersöpöön kahvilaan ja istuttiin siellä pari tuntia. Hain kesälle töitä ja suunniteltiin vähän jatkoa. Kolmeksi oli sovittu treffit sohvasurffaushostin kanssa. Käytiin hostellilla vetämässä tonnikalasämpylät naamaan ja suunnattiin Plaza Independencialle, vartti ajoissa näin suomalaisittain. Alexis tuli paikalle 50min myöhemmin! Hän asui ihan siinä vieressä ja yllätykseksemme asunnossa oli neljä muutakin sohvasurffaajaa! Siitä kohta lisää.

Käytiin ruokakaupassa hakemassa seuraavan kolmen ja puolen päivän sapuskat ja kierrettiin Plaza Indepedencialla ihania markkinoita. Kauniita käsintehtyjä koruja ja kaikenlaista. Ihastuin totaalisesti erääseen pisteeseen. Siellä oli pitkätukkainen ja pitkäpartainen eteläamerikkalaisjapanilaishipsteri, joka oli itse tehnyt bambusta soittimia, lähinnä huiluja. Menin ihan ekstaasiin ja hän näytti, miten kutakin soitetaan ja sain itsekin soittaa kaikkia! Jos olisin täältä menossa kotiin, niin olisin häneltä ehdottomasti ostanut huilun tai kaksi. Mentiin Alexisin luo kokkaamaan jauheliharisottoa. Illasta tuli aivan ehdottoman huippu.

Alexisin asunnossa oli meidän lisäksi kaksi ranskalaista, Sebastien ja Sarah, buenosairesilainen Nikolas, skotti Peter ja puolalaiset Alexandra ja Magdalena. Kaikilla on omat taustansa ja tarinansa ja illasta tuli yksi mielenkiintoisin pitkään aikaan. Juteltiin kaikesta mahdollisesta ravintolan perustamisen ja talouden ja politiikan ja omien unelmiemme ja elämiemme välillä keskustelun yltyessä välillä kiistaan siitä, ovatko puolalaiset vai ranskalaiset omenat parempia. Ilta venyi pitkälle yöhön.

Peter on 18-vuotias. Valmistui viime vuonna lukiosta ja päätti pitää välivuoden ennen kuin lähtee opiskelemaan mekaaniseksi insinööriksi. Hänen kaverinsa, jotka päättivät myös pitää välivuoden, lähtivät kaikki pariksi kuukaudeksi Kaakkois-Aasiaan. Peter päätti lähteä yksin Etelä-Amerikkaan, pyöräillen Patagoniasta, eli Argentiinan eteläosasta Limaan, Perun pääkaupunkiin. Hän oli hirmu kypsä, reilu, fiksu tyyppi. Ei voi muuta kun hattua nostaa!

Magdalena ja Alexandra ovat tulleet tänne niitä reittejä pitkin, mitä meillä on edessä. Eli oli hienoa päästä kuulemaan heidän kokemuksiaan paikoista, mihin itse on vasta menossa. He ovat kiertämässä Etelä-Amerikkaa kolmen kuukauden ajan.

Sebastien ja Sarah. Pariisilaiset ruuan ja viinin rakastajat. Sarah on kokki, Sebastien muuten vain rakastaa kaikkeen ruokaan ja ruuanlaittoon liittyvää. He olivat hirveän kiinnostuneita meidän muiden ruokakulttuureista ja tekivät tarkkoja muistiinpanoja meidän ruokailurytmeistä ja perinteisistä ruuista. Tuli hirveä ikävä mummon karjalanpiirakoita, kun selitettiin niistäkin hirveästi. Heillä on unelmana perustaa joskus yhteinen ravintola ja he ovatkin reissaamassa etsien inspiraatiota maailman eri kolkista.

Nikolas. Tämä mysteerimies, joka on kahdessa kuukaudessa selvinnyt kotikaupungistaan Buenos Airesista Mendozaan. Hän ei puhunut yhtään englantia. Kukaan ei oikein tiedä, mikä hänen tarinansa on.

Alexis itse on journalisti. Hän rakastaa hostata reissaajia ja tarjota tietämystään alueesta ja saada tuttuja ympäri maailmaa. Hirmu reilu ja hauska kaveri! Saattoi meidät jopa bussille aikaisin aamusta, koska pelkää siihen aikaan itsekin kävellä aseman tienoilla.

Sunnuntaina oli tarkoitus lähteä Maipúun, kylään Mendozan lähellä, jossa on paljon viinitiloja. Nukuttiin kuitenkin vähän turhan pitkään. Kuuntelin koko yön kun katon reiästä tippui vesipisara vesipisaran jälkeen peltipurkkiin. Osa nettisivuista ja ihmisistä sanoivat, että se yksi tunnetuimmista viinitiloista olisi suljettuna sunnuntaisin, osa sanoi, että se on auki puoleen päivään. Päätettiin kuitenkin lähteä kylään, päästäisi sitten viinitilalle tai ei. Ei ollut muutakaan tekemistä päivälle, edelleen pääsiäinen ja kaikki kiinni. Lähdettiin paikallisbussilla Maipuun päin, epävarmoina missä pitää jäädä pois. Jossain kohti huomattiin, että bussissahan on enää kaksi ihmistä meidän lisäksi, kaikki muut ovat jääneet pois. Kuski pysähtyi ja kaikki yrittivät kysellä meiltä mihin ollaan menossa. Kerrottiin, että etsitään Lopezin viinitilaa. Sitten he passittivat meidät bussista ulos ja seistiin keskellä tyhjiä katuja. Ketään missään, mitään missään. Kuin aavekaupunkiin oltaisiin tultu, eikä hajuakaan mihin mennä. Onnistuttiin löytämään jokin aukio, ja se onneksi löydettiin kehnolta kartalta, mikä meillä oli mukana. Lähdettiin sitten määrätietoisesti kävelemään erästä katua pitkin odottaen törmäävämme viinitiloihin. Vartin päästä tajuttiin menevämme väärään suuntaan. Vihdoin päästiin oikealle kadulle ja bongattiin kartalla näkyvä museo, jonka jälkeen pitäisi olla yksi viinitila. Käytiin kyselemässä, mihin asti se on auki ja järjestävätkö he englanninkielisiä kierroksia ja viininmaistelua. Kyllä. Sata pesoa. Viisi euroa. Kiitos kyllä. Oli kova nälkä jo kolmen jälkeen, joten mentiin ulkopuolelle syömään lounasta: riisikakkua ja tonnikalaa. Kaivoin tonnikalapurkin repusta ja saatoin ehkä päästää pari ärrimurria. Tämä yksilö päätti olla ainoastaan purkinavaajalla avattava purkki. Jäätiin siis ilman tonnikalaa. Oli meillä sentään bbq-kastiketta laittaa kuivan riisikakun päälle.

Kierros itsessään oli yksi reissun kohokohtia! Saatiin yksityiskierros ja hyvin englantia puhuva opas. Tämä tila on muutettu museoksi, mutta oli parikolmesataa vuotta sitten Argentiinan eniten viiniä tuottava tila. Kierrettiin valmistustiloissa ja siellä oli kolmesataa viinitynnyriä, ranskalaisesta tammesta tehtyjä ja tilavuudeltaan noin 10000L. Lisäksi oli vanhetuskellari, missä oli kanssa paljon yli 30000 litraisia tynnyreitä punaviinille, sekä kolme 300 000 litraista järkyttävän kokoista valkoviinille. Hän kertoi meille viininvalmistuksesta, vanhetuksesta, tilan toiminnasta ja omistajista ja eri viineistä. Aivan super mielenkiintoinen kierros, jonka jälkeen päästiin maistamaan neljää viiniä. Itse en ikinä ole vielä maistanut hyvää punaviiniä, mutta nämä Malbec-rypäleestä tehdyt punaviinit oli kyllä molemmat maukkaita ja hyviä. Valkoviinit vielä parempia, aivan loistavia! Oltiin ihan fiiliksissä sieltä lähtiessä ja paljon viisaampia aiheessa viini.

Tuli hieman vaikelmia päästä takaisin Mendozaan, koska oltiin yritetty selvittää miten sieltä pääsee takaisin. Vanhalta bussipysäkillä seisovalta mummolta kyselin ja ymmärsin osittain, miten päästään takaisin ja käveltiin pysäkille, minkä hän selitti. Bongattiin vielä eräs mies kadulta ja kysyttiin häneltäkin, ja hän ohjasi meidät takaisin sille pysäkille, mistä mummo oli ohjannut meidät pois. Nyt sinne oli kuitenkin tullut kaksi nuorta tyttöä, joilta kysyttiin vielä ja he selittivät espanjaksi ja päästiin lopulta takaisin Mendozaan ja vihdoin syömään!!! Oltiin nääntymässä nälkään kun kello on kuusi ja ollaan syöty aamupuuron jälkeen vain yhdet hedelmät ja pari kämäistä riisikakkua. Mentiin ajoissa nukkumaan, jotta jaksaa herätä kuudelta ja lähteä bussille.